Huomenna tiistaina tämä Ylen Aamutv:n Kesäpuutarhuri vierailee omassa puutarhassaan. Tai siis kuten joulurauhan julistamisessa todetaan: huomenna, jos luoja suo. Säät ovat olleet sen verran epävakaiset, että tänä kesänä mitään ei ole voinut varmaksi luvata. Mutta jos ei sada ihan kaatamalla, tiistai-aamuna lähetys tulee siis meidän saunamme takaa.

Aiheeksi olen valinnut kasvimaan laatikossa, siis lavakauluskasvimaan. Ne, jotka ovat lukeneet kirjani ”Satoa saunan takaa” tietävät, että saunarakennuksemme takana aukesi aikoinaan kurja ja käyttämätön joutomaa. Yritin kasvatella siellä milloin mitäkin, mutta kaikki yritykset epäonnistuovat. Siellä oli maata tuskin nimeksikään ja kallio melkein pinnassa,  ja joka vuosi vaivalla kärrätty multa valui sateiden mukana jonnekin.

Jossain ruotsalaisessa puutarhalehdessä näin sitten kuvan lavakauluksiin perustetusta kasvimaasta. Tajusin, että tässä saattaisi piillä ratkaisu ei-kenenkään-maan valtaamiseksi hyötykäyttöön.

Lavakaulusten hankkiminen ei sitten vain ollutkaan niin helppoa. Suomessa ei puutarhaväki ollut vielä löytänyt lavakaulusten onnea, ja siksi niiden jäljittäminen oli yllättävän hankalaa. Puupakkauksia myyvät firmat eivät tietenkään myyneet vain muutamaa kappaletta, ja viisikymmentä kaulusta tuntui vähän ylimitoitetulta. Aina, kun satuin näkemään käytettyjä kauluksia lastauslaitureiden ympäristössä, kävin ruinaamassa puukehykset pois kuleksimasta. Joskus maksoin pari euroa, joskus sain lavakaulukset ilmaiseksi, kummastuneiden katseiden kera kylläkin.

Löysin kuin löysinkin myös yhden ystävällisen puupakkausyrityksen Vantaalta, ja sieltä sain matkaani kymmenen kaulusta. Valtavan teollisuushallin nurkassa olivat siistissä kasassa tilaamani kaulukset, ja trukkeja ja valtavia lavakuljetuksia väistellen pakkasin ikionnellisena aarteeni autoon. Laskutusta varten annoin tietoni, ja paikan pomo kyseli samalla, mihin tarkoitukseen kaulukset tulevat. Selitin parhaani mukaan, ja ystävällisen miehen ilme kertoi kaiken: on meitä joka junaan. Mies ilmeisesti sääli omituista viherhullua,  tuumasi kai, että tällä eivät ole kaikki talikot vajassa. Siksi kai ei laskuakaan koskaan kuulunut, mutta kiitos vain!

Tarina lavakauluskasvimaani perustamisesta on siis pitkä ja polveileva, mutta lopussa kiitos seisoo. Ja saunan taus osoittautui erinomaiseksi kasvimaan paikaksi. Multa pysyi hyvin laatikoissa, paikka on suojaisa ja lämmin, ja vuosien mittaan kasvimaasta on muodostunut vehreä, suorastaan rehevä keidas. Ja ne lavakaulukset – niistähän on sittemmin tullut puutarhaväen keskuudessa tavattoman suosittuja, ja hinnat ovat siinä rytäkässä nousseet pilviin. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että kolmekymppiä lavakauluksesta on ehdottomasti liikaa, vaikka sitä vuosikausia voi käyttääkin. Alkuperäiseen tarkoitukseen, siis kuormalavojen lastin pitämiseen paikoillaan lavakauluksia kun myydään aika lailla edullisemmin.

Lavakauluskasvimaan etuja on paljon: korotetuissa penkeissä viljely säästää selkää, lannoitus ja kastelu on helppo kohdentaa, maa lämpenee keväällä nopeasti ja kasvimaa on siisti. Oikeastaan ainoa ongelma on ollut lavojen kuivuminen, ja siitä johtuen lämpimän ja kuivan puuaineksen kylkeen pesänsä perustavat muurahaiset. Mutta niistäkin pääsee eroon pitämällä lavan mullan kosteana.

Myynnissä näkee myös pohjalla varustettuja, umpinaisia viljelylaatikoita, ja aiheeseen liittyen on ilmestynyt kirjallisuuttakin. Täytyy sanoa, että ajatus sotii järjenjuoksuani vastaan. Jos kyse on parvekkeesta, voin ymmärtää umpinaisen laatikon, mutta avomaalla en. Elävä maa tarvitsee pieneliöitä, ja umpinaisessa tilassa ne loppuvat nopeasti, kun maa-aineksesta loppuu niiden ravinto. Umpinaiseen laatikkoon on siis tuotava koko ajan uutta orgaanista ainesta, kompostia ja kateaineita, ja silti vaatii paljon työtä säilyttää kasvualustan luonnollinen elävyys ilman kosketusta maahan ja sen valtavaan ja tarpeelliseen eliöstoon. Puhumattakaan kastelusta. Kun viljellään pohjattomissa kehyksissä, esim. lavakauluksissa, maasta nousee aina jonkin verran kosteutta kapillaarimenetelmällä. Umpinaiseen laatikkoon joka tippa on kannettava itse, jos sitä ei taivaalta tule. Umpinainen laatikko on siis käytännössä iso ruukku, ja ruukkutarhahan vaatii paljon hoitoa.

Lavakaulusten kestävyyttä kasvimaakäytössä on aprikoitu, ja villitys on sen verran nuori, että varsinaista kokemusta ei juurikaan ole. Sen verran tiedän, että on niistä puutarhassa paljon kauemmin iloa kuin varsinaisessa tarkoituksessaan pakkausmateriaalina. Saattaa tulla kiusaus käsitellä lavakaulus kauttaaltaan jollain puunsuoja-aineella, mutta sitä en suosittele, varsinkaan hyötykasveja kasvatettaessa. Sisuksen vuoraaminen muovilla tai vastaavalla ei ole myöskään hyvä ajatus, kosteus jää muovin ja puun väliin ja lahottaa puun nopeammin. Oman kokemuksen mukaan neljän, viiden kasvimaavuoden jälkeen puu alkaa osoittaa lahon merkkejä, mutta senkin jälkeen se on käyttökelpoinen. Ja kun aika on sitten vihdoin tehnyt tehtävänsä, kannattaa metalliset saranat irrottaa, heittää lahonneet puut kompostiin ja kiinnittää saranat uusiin puuosiin.

Mutta siis huomenna tiistaina, noin varttia vaille yhdeksän pääsette kurkistamaan minun saunani taakse, lavakauluskasvimaalle!