Kategoria /Yleinen

Sonja

Minipuutarha lasten kanssa

 

Ylen Aamu-tv:n Lumpeen kukat-osiossa heinäkuun lopulla tein keijupuutarhan kasveineen, keijuineen ja somisteineen. Pyysin myös katsojia lähettämään kuvia omista minipuutarhoistaan, ja niitä tulikin Ylen kuvapalveluun runsain mitoin. Oli kiva huomata, että keijupuutarhat ovat innostaneet ihmisiä hyvinkin erilaisiin rakennelmiin.

Erityisesti ilahduin, kun sain postia viime viikolla. Eija Vantaalta kertoi, että keijupuutarhani oli toiminut inspiraation lähteenä myös heidän perheessään. Sain kivoja kuvia Eijan lastenlastensa Elsan (5 v) ja Joonaksen (8 v) kanssa tekemästä miniatyyripuutarhasta, ja kylläpä siellä oli vaivaa nähtykin! Oikein ihmettelin, miten pienet kädet olivat saaneet pikkutarkkoja yksityiskohtia aikaiseksi ja miten kärsivällisyys on riittänyt moiseen väkertämiseen. Eija kiitti todella sydäntä lämmittävästi siitä, että olivat saaneet idean yhteiseen tekemiseen ohjelmastani.

Eijan luvalla julkaisen hänen ottamansa kuvat tässä blogissani. Kiitos Eija, Elsa ja Joonas ihanista kuvista!

 

Sonja

Vuoden ensimmäiset kantarellit, jee!

Viime torstai oli poutapäivä, ja koska niitä on täällä pääkaupunkiseudulla ollut tänä kesänä niukasti, päätimme lähteä Pehtoorin kanssa metsälle. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa siis sieni- ja marjametsää.

Myöhässä ovat olleett kantarellitkin tänä kesänä, yleensä niitä on poimittu jo heinäkuun puolella. Nyt näytti siltä, että osuimme kohdalle juuri ensimmäisten tultua joten kuten poimittavan kokoisiksi. Paljon oli vielä pikkuruisia tulollaan, ja paikoin joku muu oli ehtinyt viedä isoimmat.

Vähän oli niitä pieniä vauvakantarellejakin poimittava, sillä niistä saa aivan mahtavan etikkasäilykkeen, joka näyttää ihan keijukaisten ruokapöytään kuuluvalta. Pikkuruiset somat kantarellit maistuvat ja näyttävät ihanilta, joten niitä täytyy tehdä, kun löytyy paljon minisieniä.

Näkyi metsässä muitakin keltaisia sieniä kantarellien lisäksi.

Mustikkaa ei ollut Nuuksiossa vakiomaastossamme paljon. Tai nyt on korjattava: vakiomaastoamme ei enää ollut. Järkytykseksemme saimme huomata, että Metsähallitus oli kaatanut isot alueet kansallispuiston metsää Mustakorvesta, ennen varjoisen metsätien vierestä, ja jyrännyt mustikkapaikkani metsätyökoneiden kulkureitiksi. Täytyy tunnustaa, että seisoimme molemmat suu auki katsomassa tuota hävitystä.

Avohakkuuta perustellaan tietysti tutkimuksella (alue aiotaan ilmeisesti polttaa metsäpaloa jäljitellen ja seurata sen jälkeen hyönteispopulaation kehitystä), mutta silloin puuaineksen pitäisi kai jäädä paikalleen? Nyt suorat mäntyrungot on kuljetettu/myyty pois ja paikalle on jätetty vain risut vaikeuttamaan metsässä kulkemista. Haiskahtaa siis rahastukselta kansallispuiston puuston kustannuksella.

Kaadettu iso alue seurailee ennen suojaisan ja tunnelmallisen metsätien reunaa aika lähellä kansallispuiston porttia. Tähän on tietysti ollut helppo tuoda isot ja raskaat koneet, ja aikanaan sitten tutkijat pääsevät tietysti autolla perille saakka ottamaan näytteitä. Eipä tarvitse rämpiä metsässä. Mutta eipä tarvitse enää meidän metsässä samoavienkaan, sillä alue on jäänyt rumaksi, vaikeakulkuiseksi risukoksi.

Mutta nautittiin kuitenkin eilen vuoden ensimmäinen kantarellikastike tuoreista kantarelleista, ja nyt jäädään odottelemaan herkkutattien nousua. Tuleehan niitä, tuleehan? Täytyy kai tästä sateisesta kesästä jotain hyötyä olla!

Sonja

Loppukesän ravinteista potkua seuraavaan vuoteen

Tänä vuonna olen päättänyt ryhdistäytyä, ja kerrankin tehdä syyslannoituksen ajoissa. Tuntuu kuin joka vuosi loppukesä olisi niin täynnä puuhastelua sadonkorjuun ynnä muun kanssa, että syyslannoituksen oikea hetki menee ohi.

Syyslannoitushan pitäisi nimestään huolimatta tehdä loppukesästä, silloin kun monivuotiset kasvit ovat vielä kasvussa ja kykenevät käyttämään ravinteet ja hivenaineet hyväkseen. Syyslannoite eli PK-lannoite sisältää fosforia (se P) ja kaliumia (se K) sekä hivenaineita, mutta ei yhtään typpeä, joka haittaisi kasvien asettumista talvilepoon.

Talvilepoon menneelle ja lehtensä pudottaneelle puulle, pensaalle tai perennalle lannoitusta on enää turha antaa. Oikea aika onkin elokuun puolivälistä syyskuulle ja hedelmäpuille sekä marjapensaille heti sadonkorjuun jälkeen. Omenapuukin tekee seuraavan kevään kukka-aiheet jo syksyllä, joten syyslannoitus antaa potkua siihen hommaan.

Omenapuita lannoitettaessa täytyy heiluttaa vähän rautakankea. Jos lannoitteen ripottelee nätisti puun juurelle, kasvaa tietysti nurmikko siinä kohdin hyvin, mutta puu ei pahemmin hyödy. Omenapuun aktiiviset juuret ovat latvuksen uloimpien oksien kohdalla, joten niiden alle lyödään maahan kehään kangella reikiä. Reikiin laitetaan lannoitetta, kastellaan ja peitetään mullalla tai ruohotuppaalla. Tällä tavoin annetaan muutkin lannoitteet, esim. yleislannoite keväällä.

Pensaille ja perennoille voi ravinteet ripotella juurelle mullan pintaan ja kastella ne, jos on kuivaa. Meillä ei tänä kesänä ole ollut vedestä puutetta, tuntuu kuin joka päivä olisi satanut ainakin vähän. No, eipä ole tarvinnut kastella puutarhaa vesijohtovedellä.

Samaa lannoitetta käytän myös kasveja istuttaessani, silloin kasvi keskittyy juurtumaan eikä kasvattamaan lehtimassaa. Loppukesä ja alkusyksy ovat hyvää istutusaikaa, taimistoissa on alennusmyyntejä ja syyspuolen sateet pitävät maan kosteana.

 

Eikä tietenkään sovi unohtaa kesäkukkia! Niille on annettava ravinteita myös syyskesällä, silloin ne jaksavat kukkia ja ilahduttaa pakkasiin saakka. Niissä lannoitteissa saa sitten olla typpeäkin, kesäkukkien ei ole tarkoituskaan talvehtia. Amppeleihin ja ruukkuihin on helppo antaa lannos tuhdimpana lannoitepuikkona, siinä on hidasvaikutteinen lannoitevarasto yhdelle kasville kokonaiseksi kuukaudeksi.

Sonja

Keijut puutarhassa

Miniatyyripuutarha eli keijupuutarha on ollut suunnitelmissani jo kauan. Ruukkukin on ollut katsottuna ja vain odottanut työhön ryhtymistä, mutta tuo normaalikokoinen puutarha on vaatinut sen verran huomiota ja keskittymistä, että keijujen hortonomia on saanut odottaa.

Ihmeellistä, mitä kaikkea kivistä, jäätelötikuista, askartelumassasta ja maalista saa aikaan. Niin, ja tietysti kasveista.

Mutta nyt päätin ryhtyä vihdoin toimeen. Halusin korkean, kerroksellisen puutarhan, ja siksi valitsin  ison ja korkean ruukun. Jotta puutarhaan tulisi tasoja, ruukkua naputeltiin varovasti kyljestä rikki. Se olikin hieman haasteellista, saviruukku kun ei aina lohkea juuri toivotusta kohdasta. Mutta onnistui se kuitenkin!

Salaojitukseksi ja jotta ruukusta ei tulisi valtavan raskas, laitoin pohjalle runsaasti ruukkusoraa sukkahousuihin tungettuna. Sukkahousuniksien määrä on rajaton, hah! Tässä tapauksessa soran pysyminen pussissaan olikin tarpeen, sillä muuten se olisi valunut rikotun reunan yli.

Käytin istutusmultaa, jossa on biohiiltä kosteutta pidättämään. Kasveiksi valitsin vähällä kastelulla toimeen tulevia minimehikasveja ja puutarhan ”isoksi” puuksi pienikokoisen varjoviikunan, sen pullisteleva juuri on hauskan näköinen ja sopii mainiosti satupuutarhaan.

Kasvien mallailussa meni tovi, joidenkin paikkoja sain vaihdella useampaankin kertaan ennen kuin lopputulos oli toivotun kaltainen. Katteina käytin erilaisia koristekiviä, ja keijujen talon rakensin sammaloituneesta puunoksasta. Metsästä löydetystä käävästä tuli oiva katto.

Keijujen koti.

Vaikka puutarha on pääasiassa luonnonmateriaaleista rakennettu, käytin siellä täällä rekvisiitassa askarteluliikkeen uunissa kovetettavaa polymerimassaa. Siitä tulivat talon ovi ja tietenkin keijunuket. Keijujen muotoilu ja maalaaminen olikin ylivoimaisesti aikaa vievin puuha! Siinä oli aikamoinen näpertely, kun en ole kuvataiteellisesti ollenkaan lahjakas, mutta koska kaupoissa oli heikonlaisesti keijuja tarjolla, päädyin kuitenkin valmistamaan ne itse.

Näyttää nukkekodilta puutarhassa, mutta näiden näpertely ei ole mitään lasten leikkiä. Ainakin allekirjoittaneen tekemänä vierähti tunti jos toinenkin.

Keijupuutarhan askartelu on kivaa ja rauhoittavaa, eikä kaiken tarvitse tulla heti valmiiksi. Aikaa viepää hommaa kaikkine näpertämisineen, mutta palkitsevaa. Ja satumaisemassa riittää katseltavaa, kuva muuttuu kun siirtää vähän katselukulmaa. Pikkuisia yksityiskohtia ja uusia ideoita voi sitten lisätä puutarhan siimekseen mielen mukaan ja vaikka vuodenaikojen mukaan.

Keijutyttö on vain viiden sentin mittainen. Näin pientä leninkiä en olekaan vielä koskaan tehnyt.

Jos omalla kasvimaalla on joskus sadossa toivomisen varaa, tässä puutarhassa kasvikset ovat esimerkillisen kauniita.

 

Talon pohjana toimi pikkuinen linnunpönttö, joka oli mielestäni aika heppoinen varsinaiseen tarkoitukseensa. Jätskitikuilla, askartelumassalla ja maalilla siitä tuli oiva koti keijulle.

Tiistain 25.7. Ykkösen Aamu-tv:n Lumpeen kukissa rakentuneen keijupuutarhan rekvisiitan (aidan, talon, vihannekset, kivipolun, eläimet) askartelin ja maalasin itse massasta. Kissa, pyörä, talikko ja lapio löytyivät valmiina. Aamu-tv:n facebook-sivulla pitäisi olla osoite, johon voi mielellään lähettää myös kuvia omista minipuutarhoista. Palautettakin sinne voi laittaa, niin saadaan sitten lisää puutarhaohjelmaa televisioon. 🙂

Sonja

Tomaattipäivitystä

Kasvihuone kukoistaa, ja taas sitä huomaa istuttaneensa aivan liian tiheään. Ei mikään yllätys kylläkään. Yhden taimen laitoin selkeästi erikseen keväällä, ideana oli seurata, miten kasvuun vaikuttaa se, että tomaatti saa kasvaa väjässä, koskematta muihin.

´Sweet 100´

Tässä vaiheessa on vaikea huomata eroa. Ehkä on lajikekohtainenkin juttu, mutta tämä ’Azoychka’ näyttää kasvavan ihan samassa tahdissa kuin muutkin, eikä sen terveempänä tai sairaampana kuin hieman tiheämmässä kärvistelevät lajitoverinsa. Tai itse asiassa juuri tästä yksilöstä jouduin poistamaan ensimmäisen harmaahomeen vaivaaman raakileen. Muissa ei sitä ongelmaa ole vielä ollutkaan.

´Lemon´

Ruiskutin kasvuston kuitenkin ennaltaehkäisevästi harmaahometta vastaan Prestopilla, erityisesti haavapaikat, joista on poistettu varkaita tai oksia, ne ovat erityisen alttina homeelle . Prestop sisältää Gliocladium-hyötymikrobia, jota käytetään myös kasvualustoissa. Sillä on paljon hyviä kasvia suojelevia ominaisuuksia, multaan sekoitettuna tai kasteluna se suojelee kasvia juuristotaudeilta, ja lehdille ruiskutettuna se valtaa omalla kasvustollaan lehtien pinnan, joten haitalliset homeet ja sienitaudit eivät saa jalansijaa.

´Blue Ridge Mountain´. Sen kukka on mukavan pörheä.

´Blue Ridge Mountain´ raakileita.

 

Samaa mikrobia ja ainetta käytetään mansikkaviljelmien yhteydessä mehiläispesien suulla. Menemättä sen tarkemmin teknisiin ratkaisuihin mehiläiset astuvat mikrobipölyyn pesästä lähtiessään ja vievät sitä mansikankukkiin, joissa se torjuu harmaahometta. Täytyy sanoa, että olen lähestulkoon liikuttunut tällaisen innovaation edessä! Luonto auttaa luontoa, ja kerrankin ihminen ei ole siinä välissä haitaksi.

´Citrinaan´ tulee yhteen terttuun hillitön määrä keltaisia, sitruunan muotoisia hedelmiä.

Prestopin ostaminen vaatii kasvinsuojeluainetutkinnon suorittamista, vaikka kyse on käsittääkseni ihan vaarattomasta luonnontuotteesta, jota esiintyy peltomaassamme. Ehkäpä se voi aiheuttaa jotain ärsytystä väärin käytettynä.

´AAA Sweet Solanon´ kukka on aprikoosin värinen.

Harmaahomeen lisäksi toinen harmituksen aihe ovat tuholaiset. Olen minimoinut niiden mahdollisuuden pitämällä kaikki muualta tuodut kasvit poissa kasvihuoneesta. Kesäkuun alkupuolella hankin vain kaksi kasvihuonekurkun tainta luotettavaksi sanotusta myymälästä, kurkut kun kevään tuoksinassa jäivät kylvämättä. Mutta eilen huomasin kurkuntaimien ylälehdillä ansarijauhiaisia. Niissä oli ollut siis sittenkin niiden munia, ja neljä, viisi viikkoa on ilmeisesti nyt riittänyt porukan aikuistumiseen. Melkein itku pääsi, kun tiedän kuinka vaikeita hävitettäviä ne pirulaiset ovat ja miten tuhoisaa niiden erittämä mesikaste ja sen aiheuttama nokihärmä on!

´Faelan´s First Snow´. Jännittävän näköinen lajike on mutaatio, jossa on keltaista, valkoista ja vihreätä lehdissä.

Sakset käteen ja kurkut poikki juuresta samantien. Vein ne lämpökompostorin uumeniin, kärvistykööt tulevat sukupolvetkin siellä. Mutta tietysti jokunen valkosiipi oli jo ehtinyt tomaatteihinkin. Liima-ansoissa näin pari, joten todennäköisesti niitä on kasvustossa ainakin kymmenkertainen määrä, muniakseen jokainen parisataa munaa. Pöh!

´Korol Gigantovin´ kukatkin ovat isot.

´Korol Gigantovin´ raakileita.

 

Tänä aamuna pistin siis tilauksen Biotukselle jauhiaiskiilukaisista. Jos Suomen Posti suo, kiilukaiskotelot saapuvat kylmäpakkauksessaan loppuviikosta, ja levitellään sitten ansariin kuoriutumaan ja loisimaan aikanaan jauhiaisten munia. Eroon niistä ei pääse, mutta säännöllisellä torjuntahyönteisten levittämisellä kannan saa pysymään aisoissa.

´Cello F1´ tuottaa tasaisen kokoisia ja herkullisia miniluumutomaatteja.

Laitoin kiukkuisen viestin taimimyymälään, ja kerroin tapahtuneesta. Sieltä tietysti vastattiin, ettei heillä ole ollut ko. tuholaisista mitään havaintoa. Eipä tietenkään, mahdolliset saastuneet kasvithan on jo myyty asiakkaille tai heitetty pois ennen öttiäisten lentoon lähtöä, joten niitä helpommin havaittavia aikuisia yksilöitä tuskin myymälässä on. Myymäläthän harvoin kasvattavat taimensa, joten taimet jauhiaismunineen ovat todennäköisesti tulleet heillekin muualta. Jauhiaiset eivät selviä ulkona meidän talvessamme, joten talvilämmin kasvihuone on niiden ainoa mahdollinen lähde.

´Karkiano´ on espanjalainen harvinainen lajike, jolla on isot kukat. Jäämme odottamaan hedelmiä.

Täytyy toivoa parasta. Tänään Aamu-tv:n Lumpeen kukissa annettiin vinkkejä siihen, miten puutarhastaan saa hieman helppohoitoisemman. Asfaltille vain koko piha, hah!😂 No ei, onhan niitä muitakin pikku juttuja. Valmistettiin myös tee-se-itse-altakasteluruukku. Ohjelma on tietenkin tavalliseen tapaan katsottavissa Areenasta.

Sonja

Keskikesän kukkeutta 

Köynnöshortensia kukkii, ja sen kukissa käy valtava kuhina. Se on kimalaisten erityissuosiossa, ja ne pörräävät valkoisilla terälehdillä niin, että ohi kulkiessa kuulee koko köynnöksen surisevan varsin kuuluvasti. Vieressä kasvavan punalehtisen lännenheisiangervon ’Diablon’ kanssa köynnöshortensia muodostaa kauniin kontrastin – tosin lännenheisiangervo kasvaa tuolla paikalla niin rehevästi, että moneen metriin nousevat versot on pakko leikata alkukesästä. Se vie osan sen kukinnasta, mutta on pakko tehdä, muuten ympärillä kasvavat kasvit jäisivät kaikki pensaan varjoon.

Ensi tiistaina Ylen Aaamutv:n Lumpeen kukissa aiheenani on perennojen jakaminen ja pistokaslisäys. Omat kuunliljapenkitkin ovat tosiaan jakamisen tarpeessa. Rakastan kuunliljoja, ne ovat näyttäviä, vähään tyytyviä ja terveitä kasveja, ja isoilla lehdillään tukahduttavat rikkaruohoja tehokkaasti.

Kuunlilja ´Alba´ kukkii

Mutta kasvusto tiivistyy aika nopeasti, ja silloin kukinta lakkaa. Periaatteessa en kukkia juuri kaipaakaan, lehdet ovat niin kauniit, mutta kasvin oman hyvinvoinnin ja naapurikasvien takia jakaminen on tarpeen. Kuunliljan kaunis ruusukemainen kasvutapa ei myöskään pääse esiin liian tiivissä kasvustossa.

Nyrkkisääntö on se, että kevätkukkijat jaetaan syksyllä ja syyskukkijat keväällä. Silloin seuraavaan kukintaan jää mahdollisimman paljon aikaa toipua. Jaetut jaksavat harvoin kukkia samana vuonna. Mutta milloin sitten jakaa keskellä kesää kukkivat kuten esim. kuunliljat? Ihanteellisin aika olisi varmaankin keväällä, kun lehdet ovat vielä vain pienet tötteröt, mutta toisaalta kuunlilja tuntuu sietävän jakamisen melkeinpä milloin vain.

Kuunliljakasvuston jakaminen on totisesti hikistä puuhaa! Lapiota ja veistä saa käytellä tosissaan, jos aikoo saada tiiviisti toisissaan kiinni kasvavat taimet erilleen. Kun kasveja on todella runsaasti ja istutustilaakin on riittämiin, joskus vain pilkon paakun lapiolla pienempiin paloihin ja istutan ne uuteen penkkiin.

Sää saisi jakaessa olla mielellään pilvipoutainen, pieni tihkusadekin on eduksi. Silloin juuret eivät pääse kuivumaan niitä irrotellessa. Aurinkoisella säällä juuripaakku kannattaa pitää märän sanomalehden alla odottamassa jakoa.

Kirahvikukka

Kirahvinkukkaa haluaisin lisääkin, mmutta se ei taas tunnu juurikaan leviävän. Sen valtavan pitkät, kirahvin kaulan ja koipien lailla huojahtelevat kukkavarret ovat viehkot tuulessa heiluessaan, varren päässä killuva kukka sen sijaan on vaatimaton.

Kasvihuoneessa tomaatit kasvattavat varkaita sillä tahdilla, että mukaan on vaikea ehtiä! Tänä vuonna kasvu tuntuu olevan erityisen rehevää ja varret paksuja. Ensimmäiset tomaatit on jo syöty, ja voi miten ne olivat makeita! Maku on kyllä lyömätön. Elämystä tietysti parantaa myös lämpimässä kasvihuoneessa leijuva tomaatintaimien ihana, raskas vihreä tuoksu. Se on kesän tuoksu.

Sonja

Tuholaistorjuntaa

Kotilo on muninut. Yäk!

Viime kesänä saatiin jopa säätutkassa nähdä valtavia hyönteisparvia, jotka ajautuivat tuulien mukana puutarhoihimme. Erilaista tuhohyönteistä riittikin sitten kyllä joka kasville. Kirvojen perässä tulivat sitten onneksi ihanat leppäkertut, joita viime kesänä oli enemmän kuin koskaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.

Edelliseen suveen verrattuna tuholaisia on ollut puutarhassa tänä kesänä onneksi huomattavasti vähemmän. Kotiloita on kyllä jälleen runsaasti, mutta sitä nyt saattoi odottaakin sateisen alkukesän ansiosta. Rautafosfaattia vain reilusti, sillä keinolla kanta kyllä pienenee. Näin sateisena kesänä on aika turhaa yrittää pyydystää kotiloita ja etanoita olut- ja viiniansoilla, ne todennäkisesti vain tulvisivat yli. Muutenkin kyseiset ansat sopivat todennäköisesti vain pienen kotilomäärän vaivaamaan puutarhaan – meillä saisi sirotella kymmeniä ansoja pitkin puutarhaa. Manuaalinen kerääminen on tietysti yksi hyvä vaihtoehto, mutta ne peijakkaat piilottelevat tietysti tiheässä kuunliljakasvustossa.

Mutta ainahan sitä jotain porukkaa noissa kasveissa pyörii pahat mielessä. Nokkosvesi on säännöllisesti käytettynä tehokas keino, ilmeisesti sen sisältämä muurahaishappo on se taikasana. Nokkonen on lähes ehtymätön luonnonvara, ja nyt sitä taas puutarhassa piisaa, joten sitä täytyy kerätä ja kuivata ensi kevään tuholaistaisteluakin varten. Nokkonen on kyllä hyötykasveistamme se hyödyllisin! Sen koetan aina muistaa, kun pihalla tulen vahingossa iskeneeksi käteni polttiaispuskaan.

Ylen aamu-tv:n lähetyksen Lumpeen kukissa onkin tiistaina 4.7. puhetta tuholaistorjunnasta kotikonstein. Ryhdyn myös baarimestariksi ja perustan perhosbaarin. ;)) Tuholaisia vähentävät petohyönteiset ovat myös tapetilla, kun katsellaan katsojien lähettämiä hyönteishotellikuvia. Niihin majoittuvat petopistiäiset ja niissä päivisin piilossa lymyilevät harsokorennot hävittävät tehokkaasti kirvoja ja muita haitallisiä ölliäisiä. Ekoteko jos mikä, tuo pörriäispesän rakentaminen.

Sonja

Okaa odotellessa

Sain keväällä Rekolan Puutarhalta okan mukuloita kokeiltavaksi. Oka (Oxalis tuberosa) on siis käenkaalin sukuinen kasvi, josta ravinnoksi käytetään maanalaiset mukulat. Sitä on viljelty pitkään Andeilla, ja siellä se on lähes yhtä yleinen kuin peruna. Meillä se on vielä aika tuntematon. Täytyy tunnustaa, etten ole itsekään mukuloita maistanut, joten jännityksellä odottelen sadon valmistumista.

Okat keväällä kasvihuoneessa.

Ja kyllä sitä jonkun tovin odotella saakin, sillä mukulat alkavat pullistua vasta päivien lyhetessä, ja korjuukypsiä ne ovat marras-joulukuussa. Sato korjataan vasta pakkasen jo vietyä maanpäällisen kasvuston.

Okan lehdet näyttävät ihan käenkaalilta eli siltä lapsuuden ketunleivältä, ja siltä ne myös maistuvat. Kasvi sisältää oksaalihappoa, siis sitä samaa, jota on myös raparperissa, suolaheinässä, pinaatissa ja juuri käenkaalissa.

Okaa on olemassa ainakin kahdenlaista lajiketta, punertavamukulaista ja kellertävää. Rekolan okat ovat sitä kellertävää sorttia, ja vertailun vuoksi hankin yhden valmiin taimen, jolla pitäisi olla punaiset mukulat. Se näyttäisi olevan vähän vaaleita rotevampi kasvultaan, tai sitten vain aikaisemmin istutettu.

Kiva, kun on vielä alkutalvestakin jotain jännää luvassa puutarhasta!

Pikkuruinen okan itu pilkisti maasta huhtikuussa.

Sonja

Kesä kukkii

Kesäkukkia täytyy saada joka kesä! Kun perennapenkissä on hiljaista eikä mikään oikein kuki, kesäkukat pelastavat ja tuovat väriä keskikesän tasaiseen vihreyteen.

Kesäkukkien suhteen on helppo jämähtää aina samoihin runsaasta lajitarjonnasta huolimatta. Toisaalta ne vanhat tutut punaiset pelargonit ovat paitsi ihanan nostalgisia, myös luotettavia ja kestäviä. Miksipä ei siis niitä! Mitä muuta sitten samaan ruukkuun, sitä voi aina vähän vaihdella.

Talon keltaisen värin takia en juurikaan suosi keltaisia kukkia, keltainen keltaisella ei ole paras väritys. Vaaleanpunaiset, ainakin kovin vaaleat, ovat siksi myös vähemmistössä, ja yleensä meillä on satsattu aika vahvoihin punaisiin, violetteihin ja sinisiin, ja valkoista ja hopeisia lehtiä on käytetty asetelmissa keventämässä.

Käytän kesäkukka-astioissa kesäkukkamultaa. Biolanin Kesäkukkamullassa on rakennetta keventämässä kevytsoramurskaa ja kosteutta pidättämässä biohiiltä, joka varastoi itseensä vettä. Näin kasteluväli pitenee eikä kastelun unohtuminen välillä ole katastrofi.

Multaan lisätyn kevytsoran ansiosta ruukun pohjalle ei välttämättä tarvita erillistä salaojitusta. Isoon ruukkuun laitan kuitenkin yleensä kerroksen soraa pohjalle, silloin säästyy multaa ja ruukkua on kevyempi siirrellä. Marttojen niksin mukaan kevytsora laitetaan sukkahousuihin, silloin se ei sekoitu multaan ja sen voi helposti käyttää uudestaan.

Varastolannoitus on mielestäni kätevämpi kuin jokaisella kastelukerralla muistettava kastelulannoite. Varsinkin sateisena kesänä avomaalla ruukku saa sadevedestä sen verran kastelua, ettei lannoituskastelua pääse aina tekemään, vaikka kasvit vaatisivat ravinteita. Silloin on parempi, että lannoite on valmiiksi varastona mullassa.

Tykkään erikoisen muotoisista ja kirjavista lehdistä, niiden avulla saa näyttävää ilman kukkiakin.

Kun piha on kukitettu kesäkukin, ryhdytään vain odottelemaan juhannusta ja kaupungin hiljenemistä. Hääpäiväkin osuu tänä vuonna juhannuksen sunnuntaille, ihan kuin silloin 11 vuotta sitten. Tuplajuhla siis. 😄

Hyvää juhannusta ja yötöntä yötä! Mittumaari se on sateessakin. 😄

Sonja

Nostalgiaa

Mikä on sen nostalgisempaa kuin paluu lapsuutensa kotikaupunkiin? Lapsuusmaisemissaan edelleen aikuisenakin asustavat eivät samalla tavalla sitä muisteluretkeä voi tehdä, mutta meitä muualle muuttaneita on kuitenkin myös iso joukko, ja meille vierailu vuosikymmenien takaisiin kotimaisemiin tuo monenlaisia tunteita.

Tämä tuli mieleen, kun kävin sunnuntaina synnyinkaupungissani Kristiinankaupungissa. Pieni, unelias rannikkokaupunki herää eloon kesätapahtumien ajaksi, ja viime viikonvaihteessa siellä järjestettiin Avoimet portit-tapahtuma. Kristiinankaupungille ovat ominaisia idylliset, portein suljetut pikkukaupunkipihat, ja yhtenä viikonloppuna ne avataan kaikelle kansalle. Kirppiksiä, pihakahviloita, musisointia ja tapahtumaa riittää pienessä kaupungissa koko lauantain ja sunnuntain ajalle.

Puutarhat liittyvät tietysti olennaisesti pihoihin, ja kävinkin Kristiinankaupungissa juuri puutarha-asioissa. Sunnuntain aikana rakensimme Pehtoorin kanssa työnäytöksenä yrttiympyrän, pidin luennon satavuotiaan Suomen puutarhahistoriasta ja järjestimme hyönteishotelli-workshopin, jossa sai tulla rakentamaan oman keinopesän pihan hyönteisille.

Lapset ja aikuiset rakentamassa pörriäisille pesiä. Samalla on hyvä tilaisuus kertoa hieman luonnon monimuotoisuudesta ja hyönteisten tarpeellisuudesta.

Päivä oli siis tosi kiireinen, eikä nostalgiatrippailulle juuri aikaa jäänyt. Pikkukaupungissa tosin ehtii katsella myös lapsuutensa maisemia vaikka ei erityisesti sitä lähtisi tekemäänkään, kaikki tutut paikat ovat melkein reitin varrella joka tapauksessa. Koulutien varsi ei pikkukaupungissa ole juurikaan muuttunut, rippikirkko on edelleen paikallaan ja Pitkänsillan kivinen silhuetti tuo aina mieleen ne talviaamut, jolloin vastatuulessa puskettiin läpi viiman ja tuiskun yläasteelle. Silloin ei koulukyyti kuljettanut sitä kolmen kilometrin matkaa.

´Magic Mountain´-basilika menossa yrttiympyrään.

Vähän katkeransuloinenkin paluu lapsuusmaisemiin aina on, kaikki muistot eivät voi olla pelkkää päivänpaistetta ja poutapilveä. Entistä kotitaloani en ole käynyt katsomassa vanhempieni poismenon jälkeen, se nostattaa tunteita vieläkin, 13 vuoden jälkeen.

Mutta kauniita puutarhoja, puutalokaupungin idylliä ja merellistä tunnelmaa kelpaa aina ihastella! Kaupungissa asuessaan kapeita kujia, puutalojen vinoja nurkkia ja ruutuikkunoita ei osannut nähdä mitenkään ihmeellisinä, mutta nyt niiden viehätyksen huomaa ihan uusin silmin.

Suomi 100 näkyy vähän joka paikassa tänä vuonna, ja hyvä niin.

 

Tiistaina 20.6. aamulla on taas vuorossa Ylen Aamu-tv:ssä ’Lumpeen kukat’ klo 8.45. Säätiedotus lupaa sadetta, joten sisällä studiossa ollaan. Se ei kyllä haittaa yhtään, sillä aiheena ovat juhannusviikon kunniaksi yrtit, ja ne kulkevat mukana ruukuissa. Yritän ehtiä tekemään marketin yrtistä istutuksen ja ehkä pistokkaankin, ja joka tapauksessa käsitellään uusia ja kiinnostavia yrttejä. Aamulla siis tv:n ääreen, ja on se lähetys nähtävissä sitten Yle Areenassakin.