Kasvihuoneen tomaatit alkoivat valmistua, niin kuin aina, kaikki yhtä aikaa elokuussa. Se tietää meillä tomaatteja aamiaisella, lounaalla ja iltapalaksi aina lokakuun loppuun saakka. Onneksi tomaatti on suosikkikasvikseni. Sorttejahan näissä tomaateissa piisaa maisteltavaksi, joten tylsäksi elämä ei silti käy.

Viitisenkymmentä erilaista lajiketta kasvoi tänä kesänä kasvihuoneessa ja avomaalla. Näin leutona syksynä raakileet pullistelevat vielä ulkosallakin kasvavissa pensaissa, mutta eittämättä osa jää vihreiksi. Ja tokihan niin käy kasvihuonetomaattienkin suhteen. Vihreitä tomaatteja ei pidä surkutella, se nyt vain on luonnon laki, että aina osa jää vihreiksi kylmien yllättäessä. Viimeisiä voi koettaa kypsytellä vielä keittiön pöydällä

Jos kasvattaa tomaattinsa itse, pääsee valitsemaan makeimmat lajikkeet. Kaupalliseen tarkoitukseen viljeltäessä tärkeätä on satoisuus, mahdollisimman pitkä myyntiaika eli säilyvyys, kuljetuksenkestävyys ja viljelyvarmuus. Kotona kasvatettaessa ainakin meillä on tärkeinpänä yksi kriteeri, ja se on maku. Tokihan aina täytyy kokeilla jotain uutta ja mielenkiintoista, ja joskus ne kiinnostavimman näköiset lajikkeet eivät ole ne parhaimman makuiset.

Yksi viime vuosien erikoisuuksista on lähes musta tomaatti ’Indigo Rose’. Se maistuu ihan normaalilta tomaatilta, mutta tumman kuorensa takia se sisältää kuulemma erityisen paljon antioksidantteja.

Maailman makeimmaksi tomaatiksi mainittu ’Sungold’ pitää makunsa ansiosta pintansa, vaikka onkin vähän herkkä halkeilemaan, ja kasvutapakin on villinpuoleinen.

Kuin iso oliivi on muodoltaan kullankeltainen ’Blush’ on ehkä tomaateista kaunein punaisine häiveineen. Tämä hybridi on todella hyvänmakuinen, ihanan hedelmäisen makea ja satoisakin.

’Hurma’ on hienonmakuinen ja viljelyvarma perustomaatti.

’Black Krim’ tai ’Noir de Krim’ on tummanpuhuva, nimestään huolimatta ei kuitenkaan musta tomaatti. Muiden ruskeanpunaisten ja purppuraisten tomaattien tapaan siinä on makea ja mieto, mutta täyteläinen maku.

’Karvane tomaat’ on nimensä mukaisesti karvainen. Hedelmä on kuin nukan peittämä persikka, ja koko kasvissa on pitkät karvat niin varressa kuin lehdissä.

Keltapunainen ’Ananas’ on iso ja makoisa tomaatti. Tämä on toinen ’Blushin’ vanhemmista.

’Rose’ on poikkeuksellisen makea, keskikokoinen, hieman ruusunpunaiseen vivahtava lajike.

’Costoluto Fiorentino’ on hauskan näköinen poimuineen…

… ja ’Canestrino di Lucca’ eli Luccan pieni kori on varsin hyvänmakuinen sekin.

Syksy on väistämättä täällä, vaikka viikon loppupuolelle luvattiin vielä kesäisiä lämpötiloja. Hyvä niin, ainakin karhunvatut ja viini kaipaavat vielä aurinkoa kypsyäkseen. Eikä se auringonpaiste pahaa tee meille ihmisillekään.

Tässä vaiheessa huomaa, miten tärkeätä on muistaa istuttaa myös muutama syksyllä kukkiva perenna puutarhaan. Kesällä kukkaloistoa riittää ja silloin ei edes välttämättä jokaista kukintaa tule huomioineeksikaan, mutta syksyllä kaikki on toisin. Elokuun jälkeen kukkia arvostaa ihan toisella lailla.

Syksyn kukkijoiden värit ovat myös intensiivisemmät, olisikohan se luonnon keino kiinnittää harventuneiden pölyttäjien huomio viilenevillä säillä? Joka tapauksessa syksyn tummenevien värien puutarhassa kukkivat kukat loistavat kuin jalokivet.

Syysasterit availevat sinisiä kukkiaan kasvihuoneen seinustalla, ja niistä on iloa koko loppusyksyn. Niiden vieressä ovat kukkineet jo pitkään eriväriset siankärsämöt. Siankärsämö ei ole varsinaisesti mikään ”hieno” kukka, mutta pitkään jatkuva kukinta, kestävyys ja alati lisääntyvä värivalikoima tekee siitä yhden minun suosikeistani.

Daaliat ovat syksyllä melkeinpä parhaimmillaan, kun ovat koko kesän kasvattaneet juurakoitaan ja keränneet puhtia. Varret ovat onneksi tukevoituneet niin, että tässä vaiheessa ne eivät enää kelpaa   pihalla jatkuvasti ruokaa etsiville citykaneillekaan.

Kultapallo on vanha ja perinteinen loppukesän ja alkusyksyn perenna. Raskaat keltaiset pallukat vain kaatuilevat herkästi pitkien varsien päässä, joten sitä joutuu tukemaan. Jos haluaa kultapallon pysyvän matalampana, niksi olisi kuulemma leikata se alas kesäkuussa. Kukinta tosin myöhästyy, joten minä en ole koskaan vielä raaskinut kokeilla sitä.

Kärhökin jaksaa vielä hehkuttaa sinistä loistoa, ja köynnöskuusama innostui kukkimaan toisen kerran. Hauskan näköistä, kun keltaisten kukkien kanssa kilpaa hehkuvat aikaisempien kukkien marjat!

Yksivuotisetkin jaksavat kukkia pitkään syksyyn, kun on muistettu lannoittaa. Niitä varsinaisia syyskukkia hankin kylläkin aika harvoin. Esimerkiksi pallokrysanteemeja ei meidän pihassamme ole juurikaan suosittu, ne eivät siedä sateita, ja meillä taas ei ole katoksia. Muutenkin ne ovat aika haasteellisia, kukinta hiipuu mielestäni helposti, ja koko kasvi näyttää sitten ränsistyneeltä. Koristekaaleja käyttäisin mielelläni, mutta kanit popsivat ne aina parempiin suihin. Viime syksynä ne söivät jopa liljapuun (cordyline), kun tuli tarpeeksi kylmä. Nyt täytyy nostaa tämä kukoistava koristebataatti-kirjotulikruunu-liljapuu-asetelma ajoissa maasta puutarhapöytää koristamaan, sinne ne ryökäleet eivät sentään kiipeä. Kirjotulikruunu on kestävä kesäkukka, ja hehkuvaa kukintaa riittää lokakuulle saakka.