Jokin aika sitten oli Sonjan puutarhassa puhetta hyönteishotelleista. Blogini lukija Janne Karlsson lähetti ottamansa kuvan omasta ötökkähotellistaan. Hotelli on avattu ja nyt odotetaan kuulema vain asukkaita. Hieno, eikö?!

Tällaisena kesänä kasvihuone on kyllä taivaan lahja! Edes jossain tarkenee ja jossain tuntuu kesäiseltä, ainakin kun aurinko paistaa. Mutta saisi kyllä paistaa enemmänkin, sillä kasvihuoneen asukit kaipaisivat selvästi auringon säteitä. Tomaatit eivät edes suostu vaihtamaan väriä, vaikka yleensä tähän aikaan on jo makeita hedelmiä syötäväksi asti. ’Indigo Rose’, jonka hedelmät ovat lähes mustat, näyttää tummumisen merkkejä, ja joissain lajikkeissa ollaan sentään jo menossa kellertävään suuntaan. Mutta suurimmaksi osaksi kukkaa ja raakiletta pukkaa, vaan ei vielä juuri merkkejä kypsymisestä.

Edes kurkut eivät ole vielä ehtineet kasvattaa hedelmiään kasvihuoneessa täyteen mittaan. Kunnon kasvuun pääseminen oli kesän alussa tuskaisaa katsottavaa, kun viikkoihin ei tuntunut tapahtuvan mitään. Tokihan nyt alkuja on paljonkin, mutta eivät nuo kypsy ollenkaan samaan tahtiin kuin normaalikesinä. Yleensä parhaaseen satoaikaan kurkkuja ei tahdo ehtiä syödä tarpeeksi nopeasti! No, kyllä kai nämäkin kypsyvät sitten kaikki taas yhdessä rysäyksessä, se rysäys on vain aika paljon myöhemmin kuin yleensä.

Kosteus ja viileys tekee tietysti tekojaan kasvihuoneen tiiviissä kasvustossa, ja tuuletuksen kanssa saa olla tarkkana. Ovet auki, vaikka ulkona olisi viileämpääkin, se on ihan välttämätöntä näin sateisena kesänä. Tuuletus onneksi kuivattaa lehdet, eivätkä homeet pääse jylläämään. Tosin kasvustoa pitäisi ruveta myös karsimaan reippain ottein, ainakin tomaattien alalehdet taitavat saada kohta kyytiä. Ilma kiertää paremmin ja kasvi saa käyttää voimansa hedelmien valmistamiseen. Ja ehkä se satunnainen aurinkokin tavoittaa hedelmien posket paremmin.

Itse olen aina ollut hieman kahden vaiheilla tomaattien latvomisen suhteen. Tietysti se pitäisi tehdä, jotta hedelmät kypsyvät, mutta jokainen leikattu pinta altistaa kasvin myös taudeille ja homeille. Siksi yritän välttää sitä viimeiseen asti. Suo siellä, vetelä täällä…

Chilien ja paprikoiden suhteen hillitsin tänä vuonna itseni, niitä ei ole montakaan. Onneksi, viime vuonna olikin tunnelma kuin viidakossa joka suuntaan rehottavien chilipuskien keskellä. Lajikkeita on niin paljon kokeiltavana, että pienimuotoinenkin innostus saa aikaan hillittömän chilimetsän.

Suuri oli riemastus, kun yllättäen huomasin, että kesäkuun alussa Espanjasta kukkivana tuomani sitruunaverbena on kaikessa hiljaisuudessa ryhtynyt kukkimaan uudestaan! Pohjolassa kasvatetuista sitruunaverbenoista en ole koskaan saanut yhtäkään kukkaan, mutta tämä etelän asukki päätti ilahduttaa toisella satsilla tuoksuvia kukkia. Ehkä kylmä ja sateinen kesä on saanut sen uskomaan, että on ollut talvi, ja uusi kevät siis tulossa. Raukkaparka taitaa olla aivan sekaisin.

Mutta kaiken kaikkiaan kasvihuoneessa on ihana istua tällaisena viileänä kesänä, haistella tomaattien tuoksua ja silitellä pullistuvia viinirypäleitä. Huomenna tiistaina on jälleen Ylen Aamu-tv:n kesäpuutarhuri-osuuden vuoro, ja siellä sitä silloin jutustellaan, kasvihuoneen lämmössä! Tiistaina 8.45 Ykkösen puolelle siis, ja toki juttu näkyy sitten myöhemmin Areenassa.

[soliloquy id=”294″]

Näin keskikesällä on korkea aika luoda katsaus kuluvaan suveen ja puutarhan asukkien elämään sen keskellä.

Kesän keskeisin puheenaihe on ollut tietysti sade. Tuntuu siltä, että täysin sateettomat päivät ovat olleet laskettavissa yhden käden sormilla, ja pahoin pelkään, että tuo tunne on täysin oikea. Ainakin meidän mäellämme on satanut lähes joka päivä lukuunottamatta niitä kolmea hellepäivää. Hyvä juttu on se, että kaikki kasvaa rehottaa ilman vesijohtovettä, mutta eikö nyt tosiaankaan voisi olla edes yhtä ihan kuivaa päivää?

Kotilot pitävät kosteasta, ja niitä onkin saanut vahdata silmä kovana. Ainoaksi toimivaksi keinoksi niiden kanssa olen havainnut rautafosfaatin. Mainostaa ei saisi, mutta menköön tiedotuksen piikkiin: aineen kauppanimike on Ferramol. Noita sininisiä pikku jyväsiä kun sirottelee oikeisiin paikkoihin kotiloiden syötäväksi  aikaisin keväällä ja pari kertaa kesällä, pääsee aika mukavasti ainakin  harventamaan kantaa. Niksi on riittävässä määrässä rautafosfaattia ja riittävän monessa toistossa, sillä saadaan uudet sukupolvet kiikkiin. Rautafosfaatti on tuhoisaa kotiloille, ja ne painuvat maan alle kuolemaan.

Parasta aineessa on tietysti se, että se on vaaratonta linnuille, kissoille ja siileille, eikä puutarhamaakaan kärsi sinisten jyvästen levittelystä. Kasvimaallakin sitä voi käyttää huoletta. Sade ei onneksi haittaa syötin toimintaa, kotilot syövät yhtä mielellään kastuneita rakeita. Ainakin olen saanut kuunliljani ja nauhukseni pelastetuksi näillä keinoin. Mutta älkää ostako niitä puolen kilon rasioita, ne maksavat mansikoita! Kymmenen kilon säkki on suhteessa paljon edullisempi, ja jos rakeita jää tänä kesänä yli, ne voi käyttää seuraavana keväänä.

Puutarhassa saattaa toki möngertää muitakin särvipäitä. Viime viikolla törmäsi ensimmäistä kertaa elämässäni ukkoetanaan. Ja nyt varoitus: silmät kiinni, jos todella iso etana inhottaa!

Tätä veijaria ei saa sekoittaa siihen pahamaineiseen espanjansiruetanaan, sillä tämä on puutarhalle vaaraton otus. Ukkoetana viihtyy metsissä lahoa puuta ja sieniä syöden, ja on aika harvinainen vieras puutarhassa. Lienee varmaan eksynyt puutarhan puolelle aidan takaisesta metsiköstä. Aikamoinen jötkäle se oli, pituutta varmaan vajaat 20 cm, eli ihan nuoresta otuksesta ei ollut kyse. Ukko laskettiin takaisin metsään jatkamaan taivaltaan, toivottavasti elelee siellä vielä pitkään.

Yksi vinkki kotiloista vielä: taimivaihtoa tehdessänne ravistelkaa multa pois ja vaikka huuhtokaa juuristo ennen istutusta. Näin estyy mahdollisten etananmunien leviäminen omaan puutarhaan.

Tiistaiaamun kesäpuutarhurin hommassa huomenna aion puhua mm. kotilotorjunnasta, perennojen jakamisesta, lannoituksesta ja luonnonmukaisesta tuholaistorjunnasta. Käytännön konkreettisia puutarhapuuhia siis. Taidan olla itse aika käytännönläheinen, ehkä siinä mielessä vähän tylsäkin, mutta onneksi meitä vihervillejä on monta sorttia. Mukaan mahtuu niin ruusuportin kasvattajaa kuin hyötykasvihurahtaneita. Mutta siis niitä käytännön vinkkejä ja mm. nokkosveden tekoa sitten tiistaiaamuna Ylen Ykköseltä klo 8.45.

[soliloquy id=”294″]

Huomenna tiistaina tämä Ylen Aamutv:n Kesäpuutarhuri vierailee omassa puutarhassaan. Tai siis kuten joulurauhan julistamisessa todetaan: huomenna, jos luoja suo. Säät ovat olleet sen verran epävakaiset, että tänä kesänä mitään ei ole voinut varmaksi luvata. Mutta jos ei sada ihan kaatamalla, tiistai-aamuna lähetys tulee siis meidän saunamme takaa.

Aiheeksi olen valinnut kasvimaan laatikossa, siis lavakauluskasvimaan. Ne, jotka ovat lukeneet kirjani ”Satoa saunan takaa” tietävät, että saunarakennuksemme takana aukesi aikoinaan kurja ja käyttämätön joutomaa. Yritin kasvatella siellä milloin mitäkin, mutta kaikki yritykset epäonnistuovat. Siellä oli maata tuskin nimeksikään ja kallio melkein pinnassa,  ja joka vuosi vaivalla kärrätty multa valui sateiden mukana jonnekin.

Jossain ruotsalaisessa puutarhalehdessä näin sitten kuvan lavakauluksiin perustetusta kasvimaasta. Tajusin, että tässä saattaisi piillä ratkaisu ei-kenenkään-maan valtaamiseksi hyötykäyttöön.

Lavakaulusten hankkiminen ei sitten vain ollutkaan niin helppoa. Suomessa ei puutarhaväki ollut vielä löytänyt lavakaulusten onnea, ja siksi niiden jäljittäminen oli yllättävän hankalaa. Puupakkauksia myyvät firmat eivät tietenkään myyneet vain muutamaa kappaletta, ja viisikymmentä kaulusta tuntui vähän ylimitoitetulta. Aina, kun satuin näkemään käytettyjä kauluksia lastauslaitureiden ympäristössä, kävin ruinaamassa puukehykset pois kuleksimasta. Joskus maksoin pari euroa, joskus sain lavakaulukset ilmaiseksi, kummastuneiden katseiden kera kylläkin.

Löysin kuin löysinkin myös yhden ystävällisen puupakkausyrityksen Vantaalta, ja sieltä sain matkaani kymmenen kaulusta. Valtavan teollisuushallin nurkassa olivat siistissä kasassa tilaamani kaulukset, ja trukkeja ja valtavia lavakuljetuksia väistellen pakkasin ikionnellisena aarteeni autoon. Laskutusta varten annoin tietoni, ja paikan pomo kyseli samalla, mihin tarkoitukseen kaulukset tulevat. Selitin parhaani mukaan, ja ystävällisen miehen ilme kertoi kaiken: on meitä joka junaan. Mies ilmeisesti sääli omituista viherhullua,  tuumasi kai, että tällä eivät ole kaikki talikot vajassa. Siksi kai ei laskuakaan koskaan kuulunut, mutta kiitos vain!

Tarina lavakauluskasvimaani perustamisesta on siis pitkä ja polveileva, mutta lopussa kiitos seisoo. Ja saunan taus osoittautui erinomaiseksi kasvimaan paikaksi. Multa pysyi hyvin laatikoissa, paikka on suojaisa ja lämmin, ja vuosien mittaan kasvimaasta on muodostunut vehreä, suorastaan rehevä keidas. Ja ne lavakaulukset – niistähän on sittemmin tullut puutarhaväen keskuudessa tavattoman suosittuja, ja hinnat ovat siinä rytäkässä nousseet pilviin. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että kolmekymppiä lavakauluksesta on ehdottomasti liikaa, vaikka sitä vuosikausia voi käyttääkin. Alkuperäiseen tarkoitukseen, siis kuormalavojen lastin pitämiseen paikoillaan lavakauluksia kun myydään aika lailla edullisemmin.

Lavakauluskasvimaan etuja on paljon: korotetuissa penkeissä viljely säästää selkää, lannoitus ja kastelu on helppo kohdentaa, maa lämpenee keväällä nopeasti ja kasvimaa on siisti. Oikeastaan ainoa ongelma on ollut lavojen kuivuminen, ja siitä johtuen lämpimän ja kuivan puuaineksen kylkeen pesänsä perustavat muurahaiset. Mutta niistäkin pääsee eroon pitämällä lavan mullan kosteana.

Myynnissä näkee myös pohjalla varustettuja, umpinaisia viljelylaatikoita, ja aiheeseen liittyen on ilmestynyt kirjallisuuttakin. Täytyy sanoa, että ajatus sotii järjenjuoksuani vastaan. Jos kyse on parvekkeesta, voin ymmärtää umpinaisen laatikon, mutta avomaalla en. Elävä maa tarvitsee pieneliöitä, ja umpinaisessa tilassa ne loppuvat nopeasti, kun maa-aineksesta loppuu niiden ravinto. Umpinaiseen laatikkoon on siis tuotava koko ajan uutta orgaanista ainesta, kompostia ja kateaineita, ja silti vaatii paljon työtä säilyttää kasvualustan luonnollinen elävyys ilman kosketusta maahan ja sen valtavaan ja tarpeelliseen eliöstoon. Puhumattakaan kastelusta. Kun viljellään pohjattomissa kehyksissä, esim. lavakauluksissa, maasta nousee aina jonkin verran kosteutta kapillaarimenetelmällä. Umpinaiseen laatikkoon joka tippa on kannettava itse, jos sitä ei taivaalta tule. Umpinainen laatikko on siis käytännössä iso ruukku, ja ruukkutarhahan vaatii paljon hoitoa.

Lavakaulusten kestävyyttä kasvimaakäytössä on aprikoitu, ja villitys on sen verran nuori, että varsinaista kokemusta ei juurikaan ole. Sen verran tiedän, että on niistä puutarhassa paljon kauemmin iloa kuin varsinaisessa tarkoituksessaan pakkausmateriaalina. Saattaa tulla kiusaus käsitellä lavakaulus kauttaaltaan jollain puunsuoja-aineella, mutta sitä en suosittele, varsinkaan hyötykasveja kasvatettaessa. Sisuksen vuoraaminen muovilla tai vastaavalla ei ole myöskään hyvä ajatus, kosteus jää muovin ja puun väliin ja lahottaa puun nopeammin. Oman kokemuksen mukaan neljän, viiden kasvimaavuoden jälkeen puu alkaa osoittaa lahon merkkejä, mutta senkin jälkeen se on käyttökelpoinen. Ja kun aika on sitten vihdoin tehnyt tehtävänsä, kannattaa metalliset saranat irrottaa, heittää lahonneet puut kompostiin ja kiinnittää saranat uusiin puuosiin.

Mutta siis huomenna tiistaina, noin varttia vaille yhdeksän pääsette kurkistamaan minun saunani taakse, lavakauluskasvimaalle!

Viime tiistaina Aamu-tv:n Kesäpuutarhuri-osuudessani kerroin hyönteishotelleista ja niiden tarpeellisuudesta. Mukana oli myös yhdessä Pehtoorin kanssa värkättyjä erilaisia hotelleja, vaatimattomasta matkustajakodista fiininpään viiden tähden majoituslaitokseen.

Palautteesta päätellen aiheesta ja ohjeista tykättiin tosi paljon. Katsojat lähettivät oitis kuvia pörriäispesistä, joita oli värkänneet ohjelman innoittamina, ja kommentit olivat mieltä lämmittäviä. Siitä innostuneena päätin tehdä tännekin postauksen hyönteishotelleistani, ja esitellä yhden kasaamisen kuvin.

Laatikkomallisen pesän voi rakentaa laudoista, mutta helpommalla pääsee värkkäämällä väliseiniä ja katon valmiiseen laatikkoon. Paikallisen Alkon ystävällinen myyjä antoi varastosta pohjaksi sopivan puulaatikon, suuri kiitos vain sinne suunnalle. Eikä tarvinnut edes ostaa mitään! Hän kertoi pikku vinkin: kalliimmat viinit tulevat puulaatikoissa, ja yleensä maanantaisin, Joten silloin kannattaa olla haukkana paikalla. Toki kaikki muutkin vanhat laatikot, vaikka puiset pöydänlaatikot tai lokerikot sopivat hyönteishotellin rakennusaineeksi.

Pehtoori sahasi laatikon kahtia, arvelimme, ettei seinälle kiinitettävän pesän tarvitse olla juuri kymmentä tai kahtatoista senttiä syvempi. Muutenhan muoto ja koko voi olla ihan millainen vain. olen nähnyt varsinaisia taideteoksia, ja varsin kookkaitakin rakennelmia esim. kaupunkien puistoissa.

Pörriäispesässä olisi hyvä olla katto, jotta sinne ei sada. Hotellissa majailevat hyönteiset eivät nimittäin pidä kosteudesta.

Hotellin sisustuksessa kannattaa käyttää mielikuvitusta. Kävyt, kuorike, kaarna, tuohi, risut – kaikki kuivat luonnonmateriaalit, joista muodostuu koloja ja rakosia sopivat hyvin. Pähkinänkuoriakin taisi meidän hotelliin joutua. Puupalikoihin voi porata villimehiläisille kolosia, halkaisijaltaan ne saisivat olla 4-8 mm, jotkut hyönteiset halajavat jopa sentinkin läpimittaisia koloja.

Sopivia syviä putkia, pesäkoloja villimehiläisille saa edellisvuotisista, kuivista järviruokovarsista. Ruokoa löytyy yleensä rannoilta yllin kyllin, ja myös ontot, kuivat perennavarret sopivat. Myös bambukepit, ne kasvien tukikepit sopivat hyvin. Jos niiden keskusta on tukossa, se on helppo avata jollain terävällä puikolla, sisäosan pehmeä aines lähtee helposti pois. Materiaali pilkotaan sopivan mittaisiksi laatikkoon, ja itse sidoin ”putket” niinellä kimpuiksi. Silloin ei ole vaaraa yksittäisten putkien putoamisesta.

Käpyjen ja karikkeen piiloissa talvehtivat leppäpirkot ja monet petohyönteiset. Nämä hävittävät tehokkaasti lehtikirvoja ja muita tuholaisia. Villimehiläiset taas munivat putkiin, ja lopulta muuraavat putken suun kiinni savella ja kivenmuruilla. Villimehiläiset ovat huimasti tarhattuja mehiläisiä tehokkaampia pölyttäjiä.

Kun laatikko on täytetty sisustusmateriaaleilla, katiska- tai kanaverkko niitataan laatikon reunoihin täytteiden päälle. Verkko pitää sisustuksen laatikon sisällä, mutta estää myös lintuja kaivelemasta hotellin sisältöä ja asukkaita esille.

Jos laatikon haluaa käsitellä ulkopuolelta kestämään säitä paremmin, käyttää sopii myrkyttömiä, ekologisia aineita ja vahoja. Käsittelemättömänä hotelli vuosien mittaan harmaantuu kyllä myös kauniisti.

Ötökkähotelli kiinnitetään suojaiseen ja lämpimään paikkaan, seinälle räystään alle, tolppaan tai puuhun niin, että se osoittaa kaakkoon tai etelään. Silloin pesä kuivuu tehokkaasti sateen jälkeen. Joidenkin ohjelden mukaan hotelli kiinnitetään 1-2 metrin korkeuteen, mutta meillä on asuntola ollut lähes kahdessa ja puolessa metrissä, ja hurja vilinä sielläkin käy. Erilaisia pesiä voi rakentaa hyvinkin yksinkertaisista aineksista, ja materiaalia löytyy kyllä joka pihasta.

Ja jos tuttavat valittavat, etteivät halua hyttysiä ja ampiaisia pihaansa, voitte kertoa, että niitä ei tällä hotellilla houkutella

Ja jos tuttavat valittavat, etteivät halua hyttysiä ja ampiaisia pihaansa, voitte kertoa, että niitä ei tällä hotellilla houkutella. Tämä on erakkohyönteisiä varten, ja ne eivät pistä, kun ei ole pesää puolustettavana. Hyttysethän taas lisääntyvät kosteassa, ja tämä hotelli on kuiva. Tarkkan ottaen villimehiläisilläkin on pistin, mutta se on hentoinen, eikä pysty ihmisen ihoon. Ötökkähotellin elämän seuraaminen on siis täysin turvallista myös lapsille.

Nut siis kaikki ekotekoja tekemään ja rakentamaan hotelleja hyönteisille. Tai ihan hotelliketjuja! Myös pieni laiskuus puutarhan siistimisessä on vain eduksi: pihan lahopuut ja karikekasat ovat hyviä piiloja hyönteisille. Ja perennojen varret kannattaa poistaa penkistä vasta keväällä, talvella ne ovat lintujen huilailupaikkoja ja hyönteisten talvipesiä.