Uutta puutarhaharrastajille

Biolanilla on tapana näin vuoden alussa ja uuden kasvukauden lähestyessä julkistaa uudet tuotteensa puutarhaharrastajien iloksi. Eilen oli tuo paljastusten päivä Helsingissä ravintola Sue Ellenin tiloissa.

Uusia ravinteita tulee Biolanilta kauppoihin useampiakin: Orkidearavinne, Kesälannoite, Kastelulannoite sekä Tomaatti- ja vihanneslannoite. Olen jo pitkään kaivannut Biolanilta täsmälannoitetta tomaateille, ja nyt se on vihdoin olemassa. Tomaatti- ja vihanneslannoitteen ravinnesuhteet ovat NPK 6-2-9, eli optimaaliset satoa tuottaville tomaateille, kurkuille, chileille, paprikoille ja kesäkurpitsalle.

Itse asiassa pääsin jo viime kesänä testaamaan tätä uutta Tomaatti- ja vihanneslannoitetta, mutta koska tuote oli silloin vasta kokeilussa ja salaisuus, en voinut siitä tässä blogissa inahtaakaan. Mieli kyllä teki! Mutta nyt voin kertoa kokemukseni, ja nehän olivat hyvin myönteiset.

Kuva: Biolan

Annoin ravinteen ohjeen mukaan varastolannoituksena kahteen otteeseen, ensimmäisen kerran istutettaessa ja toisen kasvukauden puolivälissä. Jauhemainen tuote tuntui alkuun oudolta rakeistettuun tottuneelle, mutta yhtä helppoahan tämän käytto oli.

Tein vertailevaa tutkimusta saman lajikkeen samaan aikaan kylvetyillä ja istutetuilla taimilla. Osan lannoitin normaaliin tapaan (varastolannoitus) luotettavaksi havaitsemallani Biolanin kanankakkapohjaisella Luonnonlannoitteella. Toiset saivat uutta tomaattilannosta. Uudella tuotteella ravitut kasvoivat vähintään yhtä rotevina ja terveinä kuin vanhalla tutullakin ruokitut, ja sato oli erinomainen. Syksypuolella uutta lannosta saaneet jaksoivat vielä kypsyttää tertun verran enemmän hedelmiä kuin verrokkiryhmä. Tomaatit kiittivät!

Kuva: Biolan

Kiinnostava uutuus kotipuutarhureille on myös uudenlainen kasvualusta, rahkasammaleesta valmistettu Kasvusammal. Sammal tulee tilaisuudessa puhuneen professori Risto Tahvosen mukaan olemaan tulevaisuuden kasvualusta ammattikäytössä, ja miksei siis meillä kotipuutarhoissakin. Rahkasammal on ilmavaa ja kuohkeata, ja sillä on erityisen hyvä kyky pidättää vettä. Toisin kuin turpeen, sen pinta ei homehdu eikä kuorru, ja se imee kasteluveden hyvin. Rahkasammalta nostetaan muuhun käyttöön kelvottomilta ns. kitusoilta, ja se on nopeasti uusiutuva luonnonvara.

Tilaisuudessa tapetilla oli myös erinomainen tuote, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin: Biolanin Istutusmulta on valittu vuoden puutarhatuotteeksi. Onnittelut, ja ansaitut sellaiset! Olen käyttänyt Istutusmultaa jo parin vuoden ajan kasvihuoneessani tomaattien istutuksen yhteydessä, ja olkoon syynä sitten sen sisältämä mykorritsa tai biohiili, mutta kasvit ovat juurtuneet nopeasti ja viihtyneet koko kasvukauden hyvin. Tästä tuotteesta en luovu.

Keskellä kuvassa Istutusmullassa kasvava tomaatti, ja oikeassa laidassa tavallisessa mullassa kasvava. Istutusmultaan istutettu on juurtunut nopeammin, ja on siksi kehityksessä edellä.

Mukavia uutuuksia (ja vanhoja tuttujakin) siis luvassa meille viherpeukaloille kunhan puutarhakausi pääsee alkuun!

12 kommenttia

  1. Oi, erityisesti tomaateille yms. suunnattua lannoitetta onkin kaivattu! Hieno uutinen siis. Pitääkin kokeilla tuota tulevana kesänä. 🙂

    Rahkasammal on tosi hyvää kasvualustaa, mutta sen – kuten muuten niin mainion turpeenkin kohdalla – ongelmana on soiden myllääminen, jota en haluaisi kannattaa.

    Ihana toi tulppaanikuva! Tuli niin keväinen fiilis. <3

    Vastaa

    1. Tomaattilannosta olin minäkin kaipaillut, ja kiva että Biolanilta tuli nyt hyvä ravinne siihen.
      Itsekin olin epäileväinen rahkasammaleen käytön suhteen, mutta se on nopeasti uusiutuvana huomattavasti turvetta ympäristöystävällisempi tuote, ja tullut osaltaan nimenomaan korvaamaan uusiutumatonta turvetta. Sammalta nostetaan 20-30 cm paksu kerros, jotta hankasilmut jäävät maahan ja ja sammal kasvaa uudestaan. Se ennallistuu ulkonäöllisesti 3-5 vuodessa, ja 25-30 vuoden kuluttua se on kasvanut taas nostokelpoiseksi. Ammattikäytössä sen toivotaan syrjäyttävän ongelmajätteeksi muodostuneen kivivillan, jota ei voi kompostoida. Toivottavasti siinä siis vähän maailma pelastuisi! 😀

      Vastaa

  2. Ihan mahtavaa, että päästään kokeilemaan Biolanin tomaattilannoitetta. Sitä olen odottanut. Täytyy testata sitä chileille myös. Täällä jo innolla odottelen maaliskuun alkua kun pääsee kylvämään tomaatit. Kunhan vain saisi päätettyä mitä tomaatteja tänä kesänä kasvatellaan. Tulee taas valinnan vaikeus 🙂

    Vastaa

    1. On sitä täälläkin päässä odotettu, ja siksi olinkin iloinen, kun viime keväänä kuulin tästä lanseerauksesta. Kuten sanoin, hyvin toimi ja satoa syntyi, vaikka viime kesä oli tomaateille vaikea.
      Voi, tunnen niin tuskasi tuon lajikevalinnan edessä! :)) Nyt jo olen vilkuillut varastoja ja hypistellyt siemenpusseja sillä silmällä, ja vaikeata se tulee taas olemaan. Mutta kuka on sanonut, että viherpeukalointi olisi helppoa? 😀 Onnea viisaisiin ja visaisiin valintoihin!

      Vastaa

      1. Kiitos 😀 Onnea lajikevalintoihin sinullekin. Onko sinulla joitain tiettyjä lempilajikkeita joita kasvatat vuodesta toiseen?
        Omia suosikkejani ovat mm Black Cherry, Gardner’s Delight, Cuor di Bue, Outdoor Girl, Black Prince, Shirley, Golden Bumble Bee, Costoluto Genovese, San Marzano ja Jaune Flammee.
        Garden Peach oli myös mukava kasvatella muutama vuosi sitten, mutta siitä ei harmikseni enää ole jäljellä siemeniä. Täytyy yrittää saada tilattua niitä jostain :). Tälle vuodelle tilasin jo muutamia minulle uusia lajikkeita, Principe Borghese, Vesuvius, Vernissage Pink, Sungold. Toivottavasti tulossa on oikein hieno ja tomaattirikas vuosi.

        Vastaa

        1. Tuttuja ovat nuo lajikkeet, ja hyviä. 🙂 Sungold F1 on ihanan makea oranssi kirsikka, ja viime kesänä ensimmäistä kertaa kasvattamani uusi Sun Cherry F1 punainen vastaava, ja huikean makea! Sen hedelmät eivät halkeilleet helposti, mikä tahtoo Sungoldilla olla vaivana. Silti Auringonkultaa täytyy kyllä joka vuosi kasvattaa, on se niin ihana.
          Viime kesänä testattiin kyllä tomaattien luonto, ja minulla voittajiksi selviytyivät Tolstoi F1, Zlatava, Blush, Black Krim ja Citrina. Ne tuottivat erinomaisia hedelmiä kosteasta ja pilvisestä säästä huolimatta vastustaen ruttoa ja harmaahometta, joten ne pääsevät ensimmäisinä kylvömultiin. Voi kun olisikin oikein ihana ja satoisa tomaattivuosi tulossa! ❤️

          Vastaa

  3. Jesss! Tuota tomaattilannoitetta itsekkin olen kaivannut, mahtavaa! Viime vuonna kokeilin (toisen valmistajan) kastelun yhteydessä annettavaa tomaattilannoitetta ja koin sen turhan hankalaksi. Ehkä puutarhurin laiskuutta… Mutta joka tapauksessa mahtava uutinen! Mielenkiintoinen myös tuo kasvusammal. Hienoja uutuuksia.
    Ei mene enää kauaa, kun päästään kylvöhommiin… Huh! Jotenkin aika on kyllä hidastunut tässä tammikuussa, kun odottaa kevään tuloa niin paljon 😀 Onneksi chilejä on jo päässyt laittamaan lautalle, niin vähän helpottaa tätä odottamisen tuskaa!

    Vastaa

    1. Minä olen aina ollut huono käyttämään kastelulannoitteita, varastolannoitus tuntuu huomattavasti vaivattomammalta ja taloudellisemmaltakin ainakin näin maapohjaisissa kasvualtaissa kasvihuoneessa viljeltäessä. Mukavia uutuuksia minustakin!
      Lunta tuli eilen meillekin, joten nyt tuntuu taas vähän talvisemmalta, mutta kyllä kevät ja kylvöhommat jo mielessä ovat täälläkin! Onnea lauttakylvöille. 🙂

      Vastaa

  4. Olipa ihana postaus! Juurikin tuota lannoitetta täälläkin on kaivattu. Mutta tuo rahkasammal jäi myös mietityttämään, mutta jos se on nopeasti uusiutuvaa, niin ilman muuta myös kannattavaa.

    Tänään tein kasvaripostauksen ja olen kartoittanut hiljalleen niin avomaan kuin kasvarin haaveita, melkein kaikki on koossa muutamaa lukuunottamatta. Ihan vielä en tomaatteja kasvuun laita, huhtikuun alussa kuten aina – hyvin ovat ehtineet silloinkin, paprikat varmaan kasvilampun alle kuitenkin laitan aikaisemmin.

    Laitan sinulle s-postia, olisi hiukan ’kysyttävää’.

    Mukavaa alkavaa helmikuuta!

    Vastaa

    1. Minäkin mietin rahkasammaleen käyttöä, kun aina korostetaan sitä, miten herkkä ekosysteemi on. Mutta tosiaankin rahkasammal uusiutuu nopeasti, ja sammal on uusiutumatonta turvetta huomattavasti ekologisempi vaihtoehto.
      Jos vain malttaa, kannattaakin jättää tomaattien kylvö mahdollisimman myöhälle. Silloin taimet saavat riittävästi valoa ja kasvavat tanakoiksi. Joka vuosi huomaan, miten myöhemmin kylvetyt ottavat kiinni ne aikaisemmin alulle laitetut. Mukavaa helmikuuta Sinullekin täältä lumipyryistä!

      Vastaa

  5. Kevättä kohti mennään ja lujaa kun jo uutuudet ovat esillä.
    Minä hlökohtaisesti olisin hyvin iloinen, jos olisi sellainen lannoite, joka sopisi ihan kaikille kasvimaailman kasvaville… 😀 😀 😀
    Mutta tuo Biolanin istutusmulta pitää tallettaa muistiin kovalevylle!

    Vastaa

    1. Biolanin Luonnonlannoite on meillä ollut se jokapaikan ravinne, toimii kasvihuoneesta perennapenkkiin. Mutta rakkaita tomaatteja haluaisi hemmotella jollain ihan spesiaalilla, ja uutuudet vain jotenkin aina kiinnostavat. Oli se sitten uusi kasvi, mullasta pungertava taimi tai uusi puutarhatuote. 🙂 Istutusmulta kannattaa ehdottomasti ottaa kokeiluun!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Varpuslintu // Viikarivartti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *