Vuoden ensimmäiset kantarellit, jee!

Viime torstai oli poutapäivä, ja koska niitä on täällä pääkaupunkiseudulla ollut tänä kesänä niukasti, päätimme lähteä Pehtoorin kanssa metsälle. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa siis sieni- ja marjametsää.

Myöhässä ovat olleett kantarellitkin tänä kesänä, yleensä niitä on poimittu jo heinäkuun puolella. Nyt näytti siltä, että osuimme kohdalle juuri ensimmäisten tultua joten kuten poimittavan kokoisiksi. Paljon oli vielä pikkuruisia tulollaan, ja paikoin joku muu oli ehtinyt viedä isoimmat.

Vähän oli niitä pieniä vauvakantarellejakin poimittava, sillä niistä saa aivan mahtavan etikkasäilykkeen, joka näyttää ihan keijukaisten ruokapöytään kuuluvalta. Pikkuruiset somat kantarellit maistuvat ja näyttävät ihanilta, joten niitä täytyy tehdä, kun löytyy paljon minisieniä.

Näkyi metsässä muitakin keltaisia sieniä kantarellien lisäksi.

Mustikkaa ei ollut Nuuksiossa vakiomaastossamme paljon. Tai nyt on korjattava: vakiomaastoamme ei enää ollut. Järkytykseksemme saimme huomata, että Metsähallitus oli kaatanut isot alueet kansallispuiston metsää Mustakorvesta, ennen varjoisen metsätien vierestä, ja jyrännyt mustikkapaikkani metsätyökoneiden kulkureitiksi. Täytyy tunnustaa, että seisoimme molemmat suu auki katsomassa tuota hävitystä.

Avohakkuuta perustellaan tietysti tutkimuksella (alue aiotaan ilmeisesti polttaa metsäpaloa jäljitellen ja seurata sen jälkeen hyönteispopulaation kehitystä), mutta silloin puuaineksen pitäisi kai jäädä paikalleen? Nyt suorat mäntyrungot on kuljetettu/myyty pois ja paikalle on jätetty vain risut vaikeuttamaan metsässä kulkemista. Haiskahtaa siis rahastukselta kansallispuiston puuston kustannuksella.

Kaadettu iso alue seurailee ennen suojaisan ja tunnelmallisen metsätien reunaa aika lähellä kansallispuiston porttia. Tähän on tietysti ollut helppo tuoda isot ja raskaat koneet, ja aikanaan sitten tutkijat pääsevät tietysti autolla perille saakka ottamaan näytteitä. Eipä tarvitse rämpiä metsässä. Mutta eipä tarvitse enää meidän metsässä samoavienkaan, sillä alue on jäänyt rumaksi, vaikeakulkuiseksi risukoksi.

Mutta nautittiin kuitenkin eilen vuoden ensimmäinen kantarellikastike tuoreista kantarelleista, ja nyt jäädään odottelemaan herkkutattien nousua. Tuleehan niitä, tuleehan? Täytyy kai tästä sateisesta kesästä jotain hyötyä olla!

2 kommenttia

  1. Tänä sateisena kesänä on käynyt niin, että sade on kiertänyt mukavasti meidän tonttia ja ehkä vähän laajemminkin kun vakikanttispaikka kärsi kriittiseen aikaan kuivuutta. Ei ihan talven yli mennä näillä löydöillä.
    Ja tiedän niin tuon tunteen kun syksyllä metsä onkin hakattu nurin… Muutaman vastaavan tapauksen olen kokenut, tosin sienimetsistä on ollut kyse. Eräässäkin kasvoi liki joka ruokasienilajia parin-kolmen hehtaarin alalla. Vieläkin muistan sen järkytyksen kun ystäväisen kanssa ent. metsän reunaan parkkeerasimme… voi kauhistus.

    Vastaa

    1. Minulla oli ihana herkkutattipaikka Nuuksiossa ojan varrella, vaan eipä ole enää. Oja laitettiin umpeen jo 15 vuotta sitten, eikä tatteja nouse vieläkään, lienee rihmasto tukehtunut siihen kosteuteen jonka tuo ennallistaminen sai aikaan. En kyllä ihan tajua sellaista, kun ollaan kansallispuistossa, mutta kaiketi viisaammat ovat päättämässä… 🙁

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *