Tomaattipäivitystä

Kasvihuone kukoistaa, ja taas sitä huomaa istuttaneensa aivan liian tiheään. Ei mikään yllätys kylläkään. Yhden taimen laitoin selkeästi erikseen keväällä, ideana oli seurata, miten kasvuun vaikuttaa se, että tomaatti saa kasvaa väjässä, koskematta muihin.

´Sweet 100´

Tässä vaiheessa on vaikea huomata eroa. Ehkä on lajikekohtainenkin juttu, mutta tämä ’Azoychka’ näyttää kasvavan ihan samassa tahdissa kuin muutkin, eikä sen terveempänä tai sairaampana kuin hieman tiheämmässä kärvistelevät lajitoverinsa. Tai itse asiassa juuri tästä yksilöstä jouduin poistamaan ensimmäisen harmaahomeen vaivaaman raakileen. Muissa ei sitä ongelmaa ole vielä ollutkaan.

´Lemon´

Ruiskutin kasvuston kuitenkin ennaltaehkäisevästi harmaahometta vastaan Prestopilla, erityisesti haavapaikat, joista on poistettu varkaita tai oksia, ne ovat erityisen alttina homeelle . Prestop sisältää Gliocladium-hyötymikrobia, jota käytetään myös kasvualustoissa. Sillä on paljon hyviä kasvia suojelevia ominaisuuksia, multaan sekoitettuna tai kasteluna se suojelee kasvia juuristotaudeilta, ja lehdille ruiskutettuna se valtaa omalla kasvustollaan lehtien pinnan, joten haitalliset homeet ja sienitaudit eivät saa jalansijaa.

´Blue Ridge Mountain´. Sen kukka on mukavan pörheä.

´Blue Ridge Mountain´ raakileita.

 

Samaa mikrobia ja ainetta käytetään mansikkaviljelmien yhteydessä mehiläispesien suulla. Menemättä sen tarkemmin teknisiin ratkaisuihin mehiläiset astuvat mikrobipölyyn pesästä lähtiessään ja vievät sitä mansikankukkiin, joissa se torjuu harmaahometta. Täytyy sanoa, että olen lähestulkoon liikuttunut tällaisen innovaation edessä! Luonto auttaa luontoa, ja kerrankin ihminen ei ole siinä välissä haitaksi.

´Citrinaan´ tulee yhteen terttuun hillitön määrä keltaisia, sitruunan muotoisia hedelmiä.

Prestopin ostaminen vaatii kasvinsuojeluainetutkinnon suorittamista, vaikka kyse on käsittääkseni ihan vaarattomasta luonnontuotteesta, jota esiintyy peltomaassamme. Ehkäpä se voi aiheuttaa jotain ärsytystä väärin käytettynä.

´AAA Sweet Solanon´ kukka on aprikoosin värinen.

Harmaahomeen lisäksi toinen harmituksen aihe ovat tuholaiset. Olen minimoinut niiden mahdollisuuden pitämällä kaikki muualta tuodut kasvit poissa kasvihuoneesta. Kesäkuun alkupuolella hankin vain kaksi kasvihuonekurkun tainta luotettavaksi sanotusta myymälästä, kurkut kun kevään tuoksinassa jäivät kylvämättä. Mutta eilen huomasin kurkuntaimien ylälehdillä ansarijauhiaisia. Niissä oli ollut siis sittenkin niiden munia, ja neljä, viisi viikkoa on ilmeisesti nyt riittänyt porukan aikuistumiseen. Melkein itku pääsi, kun tiedän kuinka vaikeita hävitettäviä ne pirulaiset ovat ja miten tuhoisaa niiden erittämä mesikaste ja sen aiheuttama nokihärmä on!

´Faelan´s First Snow´. Jännittävän näköinen lajike on mutaatio, jossa on keltaista, valkoista ja vihreätä lehdissä.

Sakset käteen ja kurkut poikki juuresta samantien. Vein ne lämpökompostorin uumeniin, kärvistykööt tulevat sukupolvetkin siellä. Mutta tietysti jokunen valkosiipi oli jo ehtinyt tomaatteihinkin. Liima-ansoissa näin pari, joten todennäköisesti niitä on kasvustossa ainakin kymmenkertainen määrä, muniakseen jokainen parisataa munaa. Pöh!

´Korol Gigantovin´ kukatkin ovat isot.

´Korol Gigantovin´ raakileita.

 

Tänä aamuna pistin siis tilauksen Biotukselle jauhiaiskiilukaisista. Jos Suomen Posti suo, kiilukaiskotelot saapuvat kylmäpakkauksessaan loppuviikosta, ja levitellään sitten ansariin kuoriutumaan ja loisimaan aikanaan jauhiaisten munia. Eroon niistä ei pääse, mutta säännöllisellä torjuntahyönteisten levittämisellä kannan saa pysymään aisoissa.

´Cello F1´ tuottaa tasaisen kokoisia ja herkullisia miniluumutomaatteja.

Laitoin kiukkuisen viestin taimimyymälään, ja kerroin tapahtuneesta. Sieltä tietysti vastattiin, ettei heillä ole ollut ko. tuholaisista mitään havaintoa. Eipä tietenkään, mahdolliset saastuneet kasvithan on jo myyty asiakkaille tai heitetty pois ennen öttiäisten lentoon lähtöä, joten niitä helpommin havaittavia aikuisia yksilöitä tuskin myymälässä on. Myymäläthän harvoin kasvattavat taimensa, joten taimet jauhiaismunineen ovat todennäköisesti tulleet heillekin muualta. Jauhiaiset eivät selviä ulkona meidän talvessamme, joten talvilämmin kasvihuone on niiden ainoa mahdollinen lähde.

´Karkiano´ on espanjalainen harvinainen lajike, jolla on isot kukat. Jäämme odottamaan hedelmiä.

Täytyy toivoa parasta. Tänään Aamu-tv:n Lumpeen kukissa annettiin vinkkejä siihen, miten puutarhastaan saa hieman helppohoitoisemman. Asfaltille vain koko piha, hah!😂 No ei, onhan niitä muitakin pikku juttuja. Valmistettiin myös tee-se-itse-altakasteluruukku. Ohjelma on tietenkin tavalliseen tapaan katsottavissa Areenasta.