Onnellista uutta vuotta!

Vuodenvaihde lähestyy, vanhaa vuotta ei ole enää montakaan tuntia jäljellä. Miten nopeasti vuosi 2016 kuluikin, vasta äskenhän sen tuloa juhlittiin!

Nyt on hyvä aika luoda vielä silmäys kuluneeseen vuoteen. Ainakin tammikuun lopussa satovat ennätyslumet – ja Pehtoori oli Fär-saarilla teatteria tekemässä peräti pari kuukautta, joten kasvihuoneen katon lumen pudottelut ja muutkin lumityöt jäivät kotiväen eli minun ja kissan kontolle. Kissa ei muuten paljon lunta lapioinut, yllätys, yllätys.

Hankien keskelläkin oli ajateltava tulevaa, ja esikasvatus aloitettiin maaliskuussa.

Sipulikukat toivat kevään, ja niitä odottelen jo nytkin.

Kesäkuu ei ollut paras mahdollinen säiden puolesta, mutta eihän se ole sitä viime vuosina ollut. Ilmastonmuutosta? Heinäkuun alussa olimme risteilemässä Moskovasta Pietariin.

Syksy oli pitkä, leuto ja satoisa, omia tomaatteja poimittiin vielä lokakuun lopulla, ja viimeiset tuoreet syötiin joulupöydässä.

Marraskuun alussa talvi yritti tehdä tuloa, mutta pari, kolmen lumisen pakkasviikon jälkeen yritykseksi jäi. Kuun lopussa ihmettelimme kasvillisuutta Thaimaassa.

Ja nyt on jo joulukin takana, mutta kuusi saa kyllä könöttää paikallaan loppiaiseen, en raaski sitä vielä pois viedä. Imuroidaan sitten tammikuun puolella neulasia…

Mutta joka vanhoja muistaa, sitä tikulla ja niin eespäin. Raotetaanpa siis vähän tulevaakin. Uusi puutarhakirjani ”Tomaatti!” menee ihan kohta painoon, ja ilmestyy helmi-maaliskuun vaihteessa. Ihanaa, vaikka vähän jänskättää. Vaikka kyseessä on jo neljäs puutarhakirjani, aina jännittää yhtä paljon. Miltä teksti ja kuvat näyttävät painettuna, löytääkö yleisö kirjan. Suhteellisen varmaa on, että toista näin laajaa kirjaa rakkaasta tomaatista ei ihan heti kirjoiteta.

Uuden vuoden kynnyksellä täytyy tietysti tehdä myös uudenvuodenlupaus. Me puutarhurit elämme koko ajan vähän kuin tulevaisuutta odotellen. Suunnitellaan seuraavaa kesää, kasvatellaan taimia ja tähdätään tulevaan, sitten odotellaan kukintaa ja satoa. Näin pitääkin, mutta huomaan ainakin itse välillä unohtavani tämän hetken tulevaa odotellessa. Se olkoon siis lupaukseni: tulevana vuonna lupaan muistaa nauttia ja olla kiitollinen jokaisesta juuri nyt kohdalla olevasta päivästä ja hetkestä.

Ja nyt on tullut aika kiittää kuluneesta vuodesta teitä, rakkaat lukijat. Kiitos ihanista kommenteista ja mielenkiinnosta, toivottavasti viihdytte sivulla myös tulevana vuonna. Vuodenvaihteen myötä blogini palaa takaisin tänne, vanhaan tuttuun osoitteeseen. Facebookissa jatketaan tietysti entiseen malliin.

Onnellista uutta vuotta ja menestystä meille kaikille tulevalle puutarhakaudelle 2017!

2 kommenttia

  1. Iloitsin jo tuolla Meillä kotona -puolella uudesta kirjastasi, mutta pienen lisäkommentin haluaisin laittaa. Olen usein ihmetellyt, miksi kustantajat eivät julkaise puutarhakirjoja joulumyyntiin. Vuodenvaihteessa viimeistään aletaan suunnitella uutta puutarhakautta – silloinhan uutuuksien pitäisi olla käsillä!

    ”Tomaattia” odotellessa 🙂

    Vastaa

    1. Olet kyllä ihan oikeassa! Ilmeisesti kustantamot ajattelevat yksioikoisesti niin, että puutarhaharrastajat harrastavat vain kesällä. Vien kommenttisi tiedoksi kustantajalleni, ja tiedä, vaikka asiaan tulisi parannus. Hyvä idea!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *