Messuilla Tukholmassa

Päätimme sittenkin Pehtoorin kanssa ottaa torstaipäivän vapaaksi ja lähteä Tukholmaan Nordiska Trädgårdar-puutarhamessuille. Autolla tietysti, muutenhan ostokset jäisivät tekemättä (Pehtoori on riski mies, mutta tuliaiset ovat yleensä ylittäneet hänenkin kantokapasiteettinsa).

Ihanat messut, paljon katsottavaa ja ostettavaa. Kasveja oli runsaasti, entistä enemmän tomaatti- ja chilitaimia, ja siemenkauppiaisiin (Nelson ja Impecta) oli liittynyt Seklos. Jälleen kerran täytyy kiitellä messujen neuvontakatua, siellä sai hyviä vinkkejä mm. pelargoni-, omena-, kaktus- ja daalia- ja chiliyhdistyksiltä. Bongattiinpa muutama suomalainenkin yritys, Pionien koti, Blomqvistin taimisto ja Biolan olivat pystyttäneet omat osastonsa.

Varttamiskurssi meneillään.

 

Messuilla näkyivät tämän hetken trendit ruotsalaisessa puutarhanhoidossa. Hyötykasvi-innostus ei näytä laantumisen merkkejä, päinvastoin. Omavaraisuus ja ekoajattelu sekä luomu ovat suosiossa, ja vaikka ei nyt omaa tilaa omistaisikaan, syötävää voi kasvattaa vaikkapa parvekkeella. Parvekkeet olivat hyvin näytillä ja tilaa säästävät, ikkunoihin ja seinille kiinnitettävät ratkaisut olivat monenlaiset.

Kukkien väreissä ei nyt näkynyt yhtä sävyä ylitse muiden, vaan iloinen värikkyys ja runsaus loistivat kasvimaailmassa. Myös puutarhan möngertävät ja lentävät otukset olivat hyvin esillä. Yleensä trendit ovat tulleet meille Ruotsin kautta, joten samaa lienee odotettavissa meilläkin.

Pönttö lepakolle

Onneksi sain hillityksi itseni, ja ostoksia ei tarvinnut käydä välillä kuin kerran viemässä autoon!

Sonja

Sonja

Sonja Lumme on laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä sekä puutarhatoimittaja ja -kirjailija. Mukana puutarhahommissa hääräilevät Pehtoori Arne Nylander ja Aino-kissa
Sonja

Latest posts by Sonja (see all)

8 kommenttia

  1. Kiitos ihanista kuvista!
    Noilla messuilla olen kerran ollut, mutta nyt ne eivät sopineet aikatauluihin:)

    Vastaa

    1. Meillä meni siellä melkein yhdeksän tuntia tarjontaa ihmetellessä! 😂 Yleensä nämä eivät ole olleet samaan aikaan Helsingin messujen kanssa, mutta tänä vuonna jostain syystä näin oli järjestetty. Siksi jäi melkein meiltäkin käymättä. Toivottavasti ensi vuonna olisi se viikko taas väliä.

      Vastaa

  2. Kävin siellä minäkin, tosin ”mustana perjantaina”. Olin juuri lähdössä Älvsjön asemalta keskustan hotellia kohti, kun Drottninggatanin järkyttävät tapahtumat pakottivat minut palaamaan messuille ja niiden sulkemisen jälkeen viereisen hotellin aulaan iltaan saakka odottamaan tilanteen selviämistä. Tuolloin onnistuin ystävällisten ruotsalaisten avustuksella saamaan taksin, joka edes suostui yrittämään ajoa keskustaa kohti. Tunnin taksimatkan jälkeen pääsin Vasagatanille ja sieltä edelleen poliisien eristämällä alueella hotelliimme Drottninggatanin ja Kungsgatanin kulmalla. Paljon oli meillä onnea matkassa, mutta tämä messumatka jää kyllä pysyvästi mieleen. Mietin vain, miten päivän risteilyllä olleet messumatkalaiset onnistuivat tuolloin pääsemään takaisin laivaan! Mihin maailma onkaan menossa…

    Paljon oli messuilla nähtävää! Jalka kipeänä oli kuitenkin pakko keskittyä vain olennaiseen ja shoppailuun etukäteen mietityissä kohteissa. Kerrottu vaaleanpunainen jouluruusu, pelargonioiden pistokkaat, yrtit, keramiikkalinnut ja siemenpussit täyttivät citykärryihini muovilaatikoista rakentamani ”kerrostalon”…:) Auto olisi kyllä hyvä olla mukana, mutta onneksi emme sitä nyt ottaneet mukaan! Paria viime vuosina messuilla ollut pienvalmistajaa tai myyjää jäin kaipaamaan. Huomaa myös sen, että messuilla pyörivät samat myyjät samoissa paikoissa vuodesta toiseen, mutta toisaalta näin myös osaa heti suunnistaa oikeaan paikkaan, sillä aina jää ostamatta sellaista, mitä sitten seuraavan vuoden aikana kaipaa…

    Vastaa

    1. Voi että! Oikein sydämestä kylmäsi kuulla kotiin tullessa noita Tukholman perjantain tapahtumia! Messutkin suljettiin ilmeisesti vähän etuajassa, ja tosiaan julkinen liikenne oli muidenkin messuilla käyneiden tuttujen mukaan täysin jumissa. Sydäntä kuitenkin lämmitti se, että tuossa kamalassa tilanteessa ihmisten auttamishalu sai ihan upeita ilmentymiä, kyytejä annettiin ventovieraille, takseja jaettiin ja tukholmalaiset tarjosivat jopa yösijaa kaupunkiin jumiin jääneille. Laivat ilmeisesti odottivat satamassa liikenteen takia myöhässä olevia. Olipa teillä aika seikkailu, onneksi tulitte ehjänä kotiin.
      Voin vain kuvitella citykärryviritelmääsi – hätä keinot keksii. 👏 :)) Olen huomannut, ettei kannata ajatella niin, että palaa hakemaan jotain myöhemmin. Saman tien mukaan vain kaikki ja kukkakärry täyteen. :))

      Vastaa

  3. Tukholman messut olivat tosi upeat, minäkin olin siellä mustana perjantaina! Tapahtumat seurasivat toisiaan, onneksi meillä oli onnea tyttären kanssa, onneksi jalat olivat taikinaa usean tunnin kävelystä, onneksi enkelillä oli sormet pelissä…päädyimme Zetasille vielä kaiken lopuksi.

    Olen mieltynyt Tukholman messujen luonteeseen, informatiivisuuteen, kannustavuuteen ja siihen että paikalla on myymässä muitakin kuin massatuottajia. Aina löytyy aarteita, niin nytkin, sen verran kuin jaksoimme kantaa ja Zetasista lisää vielä…

    Vastaa

    1. Sinäkin siellä kauheana perjantaina! Onneksi oli enkeleitä matkassa.
      Tukholman messuilla ovat ihania ne yhdistysten kojut, joissa asiastaan innostuneet harrastajat jaksavat selittää omasta erityisalueestaan todella perusteellisesti. Ja puutarhaoppilaitokset, jotka satsaavat somistuksiin. Mallipuutarhoista ja -parvekkeista saa paljon ideoita, ja onhan siellä aina runsain mitoin sellaista, joka on yksinkertaisesti pakko saada. :)) Kun sen Plantageninkin osasto pikku parvekkeineen oli niin kiva, ja ne yrtit hyväkuntoisia. Nelsonin osastolla oli asiastaan aivan lumoutunut mies esittelemässä uutta RootMasteria – piti pari sellaistakin ostaa, vaikka en ollenkaan aikonut. Meillä Pehtoori on se, joka oikein yllyttää hankkimaan kaikkea, aina sanoo vain että ”ota nyt, kyllä minä kannan”! 😂

      Vastaa

  4. Kiitos kun kerroit ja jaoit ihania kuvia tuosta Tukholman messuista, kun ei itse päässyt paikalle. Hyvää pääsiäistä ja ihanien yrttien tuoksuista kesää!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *