Etelän hedelmät

Persikan kukka

Terveiset Haapajärveltä! Viikonloppuna olin juontajana ja luennoitsijana siellä Puutarha-, piha- ja mökkimessuilla. Jos joku ei tiedä, missä Haapajärvi sijaitsee, se on Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa noin 160 km Oulusta etelään.

Siellä taas huomasi, miten pitkä maamme on, vaikka ollaankin vasta puolivälissä. Koivun lehti oli paljon pienempi kuin täällä etelämmässä. Toisaalta minulle kerrottiin, että pitkä päivä antaa esimerkiksi yksivuotisille hyötykasveille sitten taas mahdollisuudet kiriä kasvussa kevään kylmissä menetettyä aikaa. Luonnolla on kuin onkin konstinsa.

Persikankukka2

Mutta juuri nyt pihallamme kukkii puu, joka ei siellä pohjoisemmassa menesty, oli päivä kuinka pitkä tahansa. Persikkapuun ihanat pikkuiset kukat ovat nimittäin puhjenneet lähes lehdettömiin oksiin, hehkuen intensiivistä  pinkkiä. Meidän lajikkeemme on latvialainen Maira, ja viime vuonna se teki kokonaiset kuusi persikkaa! Nyt näyttäisi kukkia olevan reilusti enemmän, joten saas nähdä.

Persikka

Hedelmät ovat pienempiä kuin ne etelän persikat, vain golfpallon kokoisia, mutta makeita. Puu taisi olla hankittaessa neljä vuotta sitten noin kolmevuotias, joten nyt se olisi siis seitsemän. Kovin suureksi latvus ei ole vielä kasvanut, eikä runkokaan ole paksu. Pitäisi ehkä lannoittaa reilummin, mutta olen ollut aika varovainen. Tästä pitäisi tulla korkeintaan kolme metriä korkea puu. Maira ei tarvitse pölyttäjää, ja menestymisvyöhykkeeksi luvataan I, mahdollisesti myös II.

Persikkapuun ihanat pikkuiset kukat ovat nimittäin puhjenneet lähes lehdettömiin oksiin, hehkuen intensiivistä  pinkkiä

Persikankukka3

Aprikoosipuita on myymälöissä enemmänkin tarjolla, jos sitten seuraavaksi hankkisi sellaisen. Alkaa olla alapihan hedelmätarha aika eksoottinen, siellä kasvavat nyt sulassa sovussa persikka, luumu, päärynä, minikiivi ja viiniköynnös.

3 kommenttia

  1. Oi miten ihana pinkki kukka persikassa. Täällä odotellaan aprikoosin nuppujen avautumista. Ensimmäistä kertaa tulee kukkaan ulkona. Puu oli ruukussa ekan talven. Pölyttelin silloin kukat vesivärisiveltimellä ja sain 3 aprikoosia aikaan. Nyt on vain vielä niin kylmiä öitä 1-2 astetta, että saas nähdä kuinka käy. Kannattais ehkä suojata puu harsolla.

    Vastaa

      1. Aprikoosin lajike on Prunus Armeniaca ’Rusoposki’. Ekat kukat ovat nyt auenneet, onneksi lämpimämpää on lupailtu.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *