Keskikesän kukkeutta 

Köynnöshortensia kukkii, ja sen kukissa käy valtava kuhina. Se on kimalaisten erityissuosiossa, ja ne pörräävät valkoisilla terälehdillä niin, että ohi kulkiessa kuulee koko köynnöksen surisevan varsin kuuluvasti. Vieressä kasvavan punalehtisen lännenheisiangervon ’Diablon’ kanssa köynnöshortensia muodostaa kauniin kontrastin – tosin lännenheisiangervo kasvaa tuolla paikalla niin rehevästi, että moneen metriin nousevat versot on pakko leikata alkukesästä. Se vie osan sen kukinnasta, mutta on pakko tehdä, muuten ympärillä kasvavat kasvit jäisivät kaikki pensaan varjoon.

Ensi tiistaina Ylen Aaamutv:n Lumpeen kukissa aiheenani on perennojen jakaminen ja pistokaslisäys. Omat kuunliljapenkitkin ovat tosiaan jakamisen tarpeessa. Rakastan kuunliljoja, ne ovat näyttäviä, vähään tyytyviä ja terveitä kasveja, ja isoilla lehdillään tukahduttavat rikkaruohoja tehokkaasti.

Kuunlilja ´Alba´ kukkii

Mutta kasvusto tiivistyy aika nopeasti, ja silloin kukinta lakkaa. Periaatteessa en kukkia juuri kaipaakaan, lehdet ovat niin kauniit, mutta kasvin oman hyvinvoinnin ja naapurikasvien takia jakaminen on tarpeen. Kuunliljan kaunis ruusukemainen kasvutapa ei myöskään pääse esiin liian tiivissä kasvustossa.

Nyrkkisääntö on se, että kevätkukkijat jaetaan syksyllä ja syyskukkijat keväällä. Silloin seuraavaan kukintaan jää mahdollisimman paljon aikaa toipua. Jaetut jaksavat harvoin kukkia samana vuonna. Mutta milloin sitten jakaa keskellä kesää kukkivat kuten esim. kuunliljat? Ihanteellisin aika olisi varmaankin keväällä, kun lehdet ovat vielä vain pienet tötteröt, mutta toisaalta kuunlilja tuntuu sietävän jakamisen melkeinpä milloin vain.

Kuunliljakasvuston jakaminen on totisesti hikistä puuhaa! Lapiota ja veistä saa käytellä tosissaan, jos aikoo saada tiiviisti toisissaan kiinni kasvavat taimet erilleen. Kun kasveja on todella runsaasti ja istutustilaakin on riittämiin, joskus vain pilkon paakun lapiolla pienempiin paloihin ja istutan ne uuteen penkkiin.

Sää saisi jakaessa olla mielellään pilvipoutainen, pieni tihkusadekin on eduksi. Silloin juuret eivät pääse kuivumaan niitä irrotellessa. Aurinkoisella säällä juuripaakku kannattaa pitää märän sanomalehden alla odottamassa jakoa.

Kirahvikukka

Kirahvinkukkaa haluaisin lisääkin, mmutta se ei taas tunnu juurikaan leviävän. Sen valtavan pitkät, kirahvin kaulan ja koipien lailla huojahtelevat kukkavarret ovat viehkot tuulessa heiluessaan, varren päässä killuva kukka sen sijaan on vaatimaton.

Kasvihuoneessa tomaatit kasvattavat varkaita sillä tahdilla, että mukaan on vaikea ehtiä! Tänä vuonna kasvu tuntuu olevan erityisen rehevää ja varret paksuja. Ensimmäiset tomaatit on jo syöty, ja voi miten ne olivat makeita! Maku on kyllä lyömätön. Elämystä tietysti parantaa myös lämpimässä kasvihuoneessa leijuva tomaatintaimien ihana, raskas vihreä tuoksu. Se on kesän tuoksu.

Tuholaistorjuntaa

Kotilo on muninut. Yäk!

Viime kesänä saatiin jopa säätutkassa nähdä valtavia hyönteisparvia, jotka ajautuivat tuulien mukana puutarhoihimme. Erilaista tuhohyönteistä riittikin sitten kyllä joka kasville. Kirvojen perässä tulivat sitten onneksi ihanat leppäkertut, joita viime kesänä oli enemmän kuin koskaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.

Edelliseen suveen verrattuna tuholaisia on ollut puutarhassa tänä kesänä onneksi huomattavasti vähemmän. Kotiloita on kyllä jälleen runsaasti, mutta sitä nyt saattoi odottaakin sateisen alkukesän ansiosta. Rautafosfaattia vain reilusti, sillä keinolla kanta kyllä pienenee. Näin sateisena kesänä on aika turhaa yrittää pyydystää kotiloita ja etanoita olut- ja viiniansoilla, ne todennäkisesti vain tulvisivat yli. Muutenkin kyseiset ansat sopivat todennäköisesti vain pienen kotilomäärän vaivaamaan puutarhaan – meillä saisi sirotella kymmeniä ansoja pitkin puutarhaa. Manuaalinen kerääminen on tietysti yksi hyvä vaihtoehto, mutta ne peijakkaat piilottelevat tietysti tiheässä kuunliljakasvustossa.

Mutta ainahan sitä jotain porukkaa noissa kasveissa pyörii pahat mielessä. Nokkosvesi on säännöllisesti käytettynä tehokas keino, ilmeisesti sen sisältämä muurahaishappo on se taikasana. Nokkonen on lähes ehtymätön luonnonvara, ja nyt sitä taas puutarhassa piisaa, joten sitä täytyy kerätä ja kuivata ensi kevään tuholaistaisteluakin varten. Nokkonen on kyllä hyötykasveistamme se hyödyllisin! Sen koetan aina muistaa, kun pihalla tulen vahingossa iskeneeksi käteni polttiaispuskaan.

Ylen aamu-tv:n lähetyksen Lumpeen kukissa onkin tiistaina 4.7. puhetta tuholaistorjunnasta kotikonstein. Ryhdyn myös baarimestariksi ja perustan perhosbaarin. ;)) Tuholaisia vähentävät petohyönteiset ovat myös tapetilla, kun katsellaan katsojien lähettämiä hyönteishotellikuvia. Niihin majoittuvat petopistiäiset ja niissä päivisin piilossa lymyilevät harsokorennot hävittävät tehokkaasti kirvoja ja muita haitallisiä ölliäisiä. Ekoteko jos mikä, tuo pörriäispesän rakentaminen.

Okaa odotellessa

Sain keväällä Rekolan Puutarhalta okan mukuloita kokeiltavaksi. Oka (Oxalis tuberosa) on siis käenkaalin sukuinen kasvi, josta ravinnoksi käytetään maanalaiset mukulat. Sitä on viljelty pitkään Andeilla, ja siellä se on lähes yhtä yleinen kuin peruna. Meillä se on vielä aika tuntematon. Täytyy tunnustaa, etten ole itsekään mukuloita maistanut, joten jännityksellä odottelen sadon valmistumista.

Okat keväällä kasvihuoneessa.

Ja kyllä sitä jonkun tovin odotella saakin, sillä mukulat alkavat pullistua vasta päivien lyhetessä, ja korjuukypsiä ne ovat marras-joulukuussa. Sato korjataan vasta pakkasen jo vietyä maanpäällisen kasvuston.

Okan lehdet näyttävät ihan käenkaalilta eli siltä lapsuuden ketunleivältä, ja siltä ne myös maistuvat. Kasvi sisältää oksaalihappoa, siis sitä samaa, jota on myös raparperissa, suolaheinässä, pinaatissa ja juuri käenkaalissa.

Okaa on olemassa ainakin kahdenlaista lajiketta, punertavamukulaista ja kellertävää. Rekolan okat ovat sitä kellertävää sorttia, ja vertailun vuoksi hankin yhden valmiin taimen, jolla pitäisi olla punaiset mukulat. Se näyttäisi olevan vähän vaaleita rotevampi kasvultaan, tai sitten vain aikaisemmin istutettu.

Kiva, kun on vielä alkutalvestakin jotain jännää luvassa puutarhasta!

Pikkuruinen okan itu pilkisti maasta huhtikuussa.

Kesä kukkii

Kesäkukkia täytyy saada joka kesä! Kun perennapenkissä on hiljaista eikä mikään oikein kuki, kesäkukat pelastavat ja tuovat väriä keskikesän tasaiseen vihreyteen.

Kesäkukkien suhteen on helppo jämähtää aina samoihin runsaasta lajitarjonnasta huolimatta. Toisaalta ne vanhat tutut punaiset pelargonit ovat paitsi ihanan nostalgisia, myös luotettavia ja kestäviä. Miksipä ei siis niitä! Mitä muuta sitten samaan ruukkuun, sitä voi aina vähän vaihdella.

Talon keltaisen värin takia en juurikaan suosi keltaisia kukkia, keltainen keltaisella ei ole paras väritys. Vaaleanpunaiset, ainakin kovin vaaleat, ovat siksi myös vähemmistössä, ja yleensä meillä on satsattu aika vahvoihin punaisiin, violetteihin ja sinisiin, ja valkoista ja hopeisia lehtiä on käytetty asetelmissa keventämässä.

Käytän kesäkukka-astioissa kesäkukkamultaa. Biolanin Kesäkukkamullassa on rakennetta keventämässä kevytsoramurskaa ja kosteutta pidättämässä biohiiltä, joka varastoi itseensä vettä. Näin kasteluväli pitenee eikä kastelun unohtuminen välillä ole katastrofi.

Multaan lisätyn kevytsoran ansiosta ruukun pohjalle ei välttämättä tarvita erillistä salaojitusta. Isoon ruukkuun laitan kuitenkin yleensä kerroksen soraa pohjalle, silloin säästyy multaa ja ruukkua on kevyempi siirrellä. Marttojen niksin mukaan kevytsora laitetaan sukkahousuihin, silloin se ei sekoitu multaan ja sen voi helposti käyttää uudestaan.

Varastolannoitus on mielestäni kätevämpi kuin jokaisella kastelukerralla muistettava kastelulannoite. Varsinkin sateisena kesänä avomaalla ruukku saa sadevedestä sen verran kastelua, ettei lannoituskastelua pääse aina tekemään, vaikka kasvit vaatisivat ravinteita. Silloin on parempi, että lannoite on valmiiksi varastona mullassa.

Tykkään erikoisen muotoisista ja kirjavista lehdistä, niiden avulla saa näyttävää ilman kukkiakin.

Kun piha on kukitettu kesäkukin, ryhdytään vain odottelemaan juhannusta ja kaupungin hiljenemistä. Hääpäiväkin osuu tänä vuonna juhannuksen sunnuntaille, ihan kuin silloin 11 vuotta sitten. Tuplajuhla siis. 😄

Hyvää juhannusta ja yötöntä yötä! Mittumaari se on sateessakin. 😄

Nostalgiaa

Mikä on sen nostalgisempaa kuin paluu lapsuutensa kotikaupunkiin? Lapsuusmaisemissaan edelleen aikuisenakin asustavat eivät samalla tavalla sitä muisteluretkeä voi tehdä, mutta meitä muualle muuttaneita on kuitenkin myös iso joukko, ja meille vierailu vuosikymmenien takaisiin kotimaisemiin tuo monenlaisia tunteita.

Tämä tuli mieleen, kun kävin sunnuntaina synnyinkaupungissani Kristiinankaupungissa. Pieni, unelias rannikkokaupunki herää eloon kesätapahtumien ajaksi, ja viime viikonvaihteessa siellä järjestettiin Avoimet portit-tapahtuma. Kristiinankaupungille ovat ominaisia idylliset, portein suljetut pikkukaupunkipihat, ja yhtenä viikonloppuna ne avataan kaikelle kansalle. Kirppiksiä, pihakahviloita, musisointia ja tapahtumaa riittää pienessä kaupungissa koko lauantain ja sunnuntain ajalle.

Puutarhat liittyvät tietysti olennaisesti pihoihin, ja kävinkin Kristiinankaupungissa juuri puutarha-asioissa. Sunnuntain aikana rakensimme Pehtoorin kanssa työnäytöksenä yrttiympyrän, pidin luennon satavuotiaan Suomen puutarhahistoriasta ja järjestimme hyönteishotelli-workshopin, jossa sai tulla rakentamaan oman keinopesän pihan hyönteisille.

Lapset ja aikuiset rakentamassa pörriäisille pesiä. Samalla on hyvä tilaisuus kertoa hieman luonnon monimuotoisuudesta ja hyönteisten tarpeellisuudesta.

Päivä oli siis tosi kiireinen, eikä nostalgiatrippailulle juuri aikaa jäänyt. Pikkukaupungissa tosin ehtii katsella myös lapsuutensa maisemia vaikka ei erityisesti sitä lähtisi tekemäänkään, kaikki tutut paikat ovat melkein reitin varrella joka tapauksessa. Koulutien varsi ei pikkukaupungissa ole juurikaan muuttunut, rippikirkko on edelleen paikallaan ja Pitkänsillan kivinen silhuetti tuo aina mieleen ne talviaamut, jolloin vastatuulessa puskettiin läpi viiman ja tuiskun yläasteelle. Silloin ei koulukyyti kuljettanut sitä kolmen kilometrin matkaa.

´Magic Mountain´-basilika menossa yrttiympyrään.

Vähän katkeransuloinenkin paluu lapsuusmaisemiin aina on, kaikki muistot eivät voi olla pelkkää päivänpaistetta ja poutapilveä. Entistä kotitaloani en ole käynyt katsomassa vanhempieni poismenon jälkeen, se nostattaa tunteita vieläkin, 13 vuoden jälkeen.

Mutta kauniita puutarhoja, puutalokaupungin idylliä ja merellistä tunnelmaa kelpaa aina ihastella! Kaupungissa asuessaan kapeita kujia, puutalojen vinoja nurkkia ja ruutuikkunoita ei osannut nähdä mitenkään ihmeellisinä, mutta nyt niiden viehätyksen huomaa ihan uusin silmin.

Suomi 100 näkyy vähän joka paikassa tänä vuonna, ja hyvä niin.

 

Tiistaina 20.6. aamulla on taas vuorossa Ylen Aamu-tv:ssä ’Lumpeen kukat’ klo 8.45. Säätiedotus lupaa sadetta, joten sisällä studiossa ollaan. Se ei kyllä haittaa yhtään, sillä aiheena ovat juhannusviikon kunniaksi yrtit, ja ne kulkevat mukana ruukuissa. Yritän ehtiä tekemään marketin yrtistä istutuksen ja ehkä pistokkaankin, ja joka tapauksessa käsitellään uusia ja kiinnostavia yrttejä. Aamulla siis tv:n ääreen, ja on se lähetys nähtävissä sitten Yle Areenassakin.

Kielot kukassa ja karhut laukalla

Ihana, valkosipulin makuinen karhunlaukka kukkii kuin heikkopäinen kasvihuoneen seinustalla.

 

Melkein samanlaiset lehdet ovat kieloilla, jotka nekin availevat tuoksuvia kellojaan. Laukkojen vieressä herkistelee vaaleanpunainen versio, se on Vakka-Taimen aarteita.

Mahtava tuoksujen sinfonia tässä penkissä, valkosipulia ja kielontuoksua, heh. Ihanaa aikaa!

Tiistaina 13.6. Ylen Aamu-tv:ssä ’Lumpeen kukat’ klo 8.45, aiheena on kesäkukkien valinta ja hoito.

Se on sitten kesä

Kyllä vanha kansa vissiin tietää! Kesä tuli Kustaan päivänä 6.6., ja sehän on se päivä, jonka jälkeen perimätiedon mukaan halloja ei enää ole. Ulkotomaatit pääsivät pihalle, en muista milloin niitä olisin vasta tällä päivämäärällä istutellut. Vaan aikaisemmin ei kertakaikkiaan uskaltanut. Mutta nyt kukkivat omenapuut valtoimenaan ja voikukkien keltaiset auringot täplittävät nurmikkojen vihreyttä, ja sehän on kesän merkki!

Kustaan päivänä alkoi myös Ylen Aamu-tv:ssä oma joka tiistai esitettävä puutarhaosioni Lumpeen kukat. Ei siis Lumpeenkukka, niin kuin erheellisesti tiedotin, keksivät Ylellä nimen, joten en ollut ihan varmaksi siitä selvillä. Osuus alkaa varttia ennen aamuyhdeksän uutisia, ja ensimmäisen aiheena olivat tomaatit. Ensi viikolla kerron kesäkukista, ja juhannusviikolla käsittelyyn pääsevät tietysti yrtit, eivät kuitenkaan tyynyn alla vaan puutarhassa.

Suorassa lähetyksessä on aina oma tunnelmansa, ja kun en koskaan puhuessani papereita käytä, saattaa juttu rönsyillä välillä kuin puutarha ikään. Toimittajalle ohjaamosta tietysti kerrotaan käytettävissä olevat minuutit korvanappiin, mutta minä vain yritän aihetta käsitellessäni arvioida, miten pitkään on aikaa jäljellä. Vartti tuntuu ajatuksena lyhyeltä, mutta kyllä siihen yllättävän paljon juttua tarvitaan ja mahtuu, kun se on koko ajan puhetta eikä välillä näytetä musiikin säestämiä maisemakuvia. Niitähän nauhoitetuissa puutarhaohjelmissa taas on paljon. Kaupallisen eli mainoskanavan puolen tunnin ohjelman nettokesto ilman mainoksia on noin 22 minuuttia, joten Lumpeen kukat on jo kaksi kolmasosaa siitä.

Paljon kysellään, onko tulossa uutta puutarhaohjelmaa. Eipä suomalaisia puutarhaohjelmia nykyään juuri ole, ja siihen on oikeastaan vain yksi syy: tv-kanavat ja mainostajat haluavat tehdä ohjelmia nuorille. Puutarhaohjelmia pidetään ”profiililtaan” liian vanhoina. Ei auta, vaikka kuinka kertoo puutarhanhoidon kiinnostavan myös nuorempia tai keski-ikäisten olevan hyvää ja mainostajia kiinnostavaa kuluttajaryhmää. Aikoinaan tv-tuottajille on tehty joku kummallinen aivopesu, jonka perusteella ainoa kiinnostava katsojakunta ovat 18-28-vuotiaat, ja ohjelmat suunnitellaan heille. Se on siis syy, miksi meillä on ainoina vaihtoehtoina TIS tai Posse. Tai siis ei onneksi ole, kun on siirtynyt kokonaan kaapelikanaville niin kuin me. Suomen kanavilta meillä katsotaan vain ajankohtaiset ja uutisohjelmat.

Pitäisi siis ryhtyä kapinaan, ja vaatia televisioon puutarhaohjelmia painokkaasti ja jatkuvasti. Sillä tavalla ne asioista päättävät ehkä saataisiin ymmärtämään, että istutuskauhan varressa on aktiivinen, runsas ja eläväinen joukko potentiaalisia kuluttajia. Ruotsalaiset ja englantilaiset ohjelmat ovat toki ihania ja isolla rahalla tehtyjä, mutta niiden ohjeet eivät aina päde meillä. Mutta ennen kuin kokonaisia puutarhaohjelmia taas jonain päivänä Suomessa tehdään, lupaan tehdä Lumpeen kukkia täysipainoisesti ja intohimolla koko kesän. Nyt on muuten myös hyvä tilaisuus ehdottaa kiinnostavia aiheita ja aihealueita ohjelmassa käsiteltäväksi!

Istutusurakka

Rakkaat lukijat! Blogin kävijämäärä yllätti kiireisen mullantonkijan, ja siitä johtuen sivustolle ei päässyt toukokuun viimeisinä hetkinä. Pahoittelut siitä! Nyt kaiken pitäisi taas toimia normaaliin tapaan.

Kasvihuone on pesty ja huollettu, kastelujärjestelmä kytketty ja luukunavaajat paikallaan. Kasvari odottelee puhtoisena taimia. Kasvualusta vaihdettiin viime vuonna, joten nyt sitä ei tehdä, lisätään vain vähän uutta multaa päälle ja istutuskuoppiin.

´Bajaja´ ja taustalla pari muuta lajiketta.

Etualalla kirjavalehtinen ´Faelans First Snow´.

Kasvihuoneesta häädön saaneet viinit lykkäävät paljuissaan lehtiä. Täytyy tunnustaa, että ehkä jossain syvällä sielussani toivoin, että ne eivät siirrosta selviäisi. Ovat nimittäin sen verran isoja, että niille voi olla vaikea löytää sopiva paikka, mutta kai se on sitten etsittävä. Sitkeä yritys täytyy palkita.

Viini ei ollut siirrrosta moksiskaan.

Operaatio tomaattien istutus on jokakeväinen urakka, josta ei ihan tunnissa selviä. Olisin toivonut saavani taimet lopulliselle paikalleen jo aikaisemmin, mutta kevät on ollut niin kylmä, etten ole aikaisemmin uskaltanut niitä istuttaa. Toisaalta, tänään satoi rakeita ja mittari näyttää kuutta plusastetta, joten ei tässä nyt kiirettäkään ole ollut.

Kesän lämpimiä säitä odotellessa…

Kasvihuoneeseen mahtuu noin 50-60 runkotomaatin tainta (nyt kun viinit ovat poissa tilaa viemästä), ja muutama kymmenen pensasta menee ulos ja ruukkuihin. Helppoahan se olisi, jos vain kaivaisi kuopan ja istuttaisi, mutta operaatioon kuuluu tietysti myös tuentanarujen kiinnittäminen, nimiliuskojen kirjoittaminen ja kiinnittäminen, varastolannoituksen teko ja kauhein kaikista: valinta.

Niin kuin ei olisi ollut jo tarpeeksi vaikea valita kylvövaiheessa lajikkeita. Nyt joutuu taas miettimään, mitkä näistä pääsevät kasvihuoneen lämpöön ja mitkä joutuvat ulos suomalaisen suven armoille. Jälleen täytyy kerrata kaikkien lajikkeiden ominaisuudet ja korkeudet. Ja koska haluan katsella kaunista satoa, täytyy lajikkeet sijoitella niin, että vierekkäisissä taimissa on sitten loppukesästä erivärisiä ja -muotoisia hedelmiä. Vaan onhan tämä ihan oma valinta. 🙂

Istutin alkuviikosta Keski-Suomessa asuvan ystävän kasvihuoneeseen 24 tomaatintainta. Pakkanen oli yllättänyt yöllä, ja kaikki paleltuivat. Eipä olisi uskonut enää kesäkuussa moista tapahtuvan, mutta nyt ei auta kuin istuttaa uudet taimet. Kerrankin voi olla iloinen, että on ylimääräisiä.

Tiistaina 6.6. klo 8.45 alkaa Ylen Aamu-tv:ssä puutarhaohjelmani, joka jatkuu koko kesän ajan joka tiistaiaamu. Hauskan nimenkin ovat ohjelmalle keksineet: Lumpeenkukka. Ensimmäisen jakson aiheena on, kuinkas ollakaan – tomaatti!

Kukkivat puut

 

On se aina niin häkellyttävä tämä uuden kasvun ihme! Muutama lämmin päivä riitti herättämään luonnon. Viileää riitti niin pitkään, että kasvit ovat ilmeisesti oikein odotelleet aurinkoa ja lämpöä, ja nyt ne purskauttavat kaikki yhtäaikaa koko elinvoimansa ihailtavaksi.

Luumupuut kukkivat valkoisenaan, ja päärynä Pepi aloittelee samaan aikaan. Pepin piti olla kääpiöivää sorttia, mutta ilmeisesti kukaan ei kertonut sitä sille.

Päärynä Pepi aloittelee kukintaansa.

Omenapuut tulevat kukkaan vähän myöhemmin, mutta nupulla ovat nekin. Onneksi on niin lämmin, että pölyttäjätkin ovat liikkeellä. Hassua, tuntuu että vain viikko sitten katseltiin pieniä hiirenkorvia, ja nyt on täysi kesä.

Olin viime viikonlopun asiantuntijavieraana ja messuemäntänä Haapajärven Puutarha, Piha ja Vapaa-ajan messuilla jo kolmatta kertaa. Sympaattiset ja mukavat messut, ja ihania ihmisiä niin järjestäjinä, näytteilleasettajina kuin vierailemassa messuilla. Pohjoisempana sen huomaa selvästi, miten vaikea Suomessa on antaa yhteneväisiä viljelyohjeita: siellä ei vielä ollut hiirenkorvaakaan näkyvissä, ja Oulussa oli merenlahti jäässä. Mutta eiköhän se kesä sinnekin nyt tule, ja minkä pohjoisemmassa häviävät kesän pituudessa, sen ottavat kiinni päivän mitassa!

Mullalla on väliä

Kaupan multahyllyjen välissä tuntuu välillä pää sekoavan. Erilaisia pusseja erilaisiin tarkoituksiin on vaikka kuinka, ja väkisinkin alkaa miettiä, onko sillä nyt niin väliä missä kasvinsa kasvattaa. Multa kuin multa.

Mutta sepä ei olekaan ihan niin. Pussien sisältö saattaa olla hyvinkin erityyppistä ja laatu vaihtelee paljonkin. Minä en tarvitse puutarhani multaan lisää hiekkaa, niinpä jätän suosiolla yhden tietyn valmistajan pussit kauppaan, niiden sisältö kun ovat aika hiekkapitoista. Suosin luonnonmukaista, joten jotkut mullat jäävät pois, kun eivät sitä vaatimusta täytä.

Sitten ovat vielä erikoismullat, joita on tullut markkinoille meidän harrastajien iloksi. Viime keväänä oli aika vaihtaa kasvihuoneen multa. Kokeilija kun olen, laitoin yhteen osaan kasvuallasta uutta Biolanin Istutusmultaa, joka sisältää biohiiltä ja mykorritsaa. Biohiili sitoo itseensä vettä ja luovuttaa sitä hitaasti kasvien käyttöön estäen myös mullan tiivistymistä. Ilmavassa mullassa kasvi juurtuu paremmin ja nopeammin. Mykorritsa eli sienijuuri taas tehostaa kasvin ravinteiden- ja vedenottoa,  lisää vastustuskykyä ja suojaa näin taudeilta.

Olin vähän epäileväinen enkä suoraan sanoen odottanut näkeväni mitään näkyvää eroa taimissa.

Siksi yllätyinkin, kun kesäkuun puolenvälin jälkeen tomaattien ollessa noin metrin mittaisia ero oli selvä. Istutusmullassa kasvavat taimit olivat noin 15-20 cm korkeampia kuin ympärillä kasvavat, tavalliseen turvemultaan istutetut kaverinsa! Samoja lajikkeitakin niissä oli, joten ero ei voi johtua lajikkeiden eroista.

Vasemmanpuoleinen tomaatti kasvaa istutusmullassa, oikeanpuoleinen tavallisessa.

Ilmeisesti mullan hiili ja mykorritsa saivat aikaan sen, että tomaatit juurtuivat nopeammin ja saivat siksi etumatkaa kasvuun. Ja sehän on tervetullutta meidän lyhyehkössä kasvukaudessamme. Tänä vuonna aion vuorata jokaisen istutuskuopan reilulla kerroksella Istutusmultaa, saas nähdä onko vaikutus sama. Tulevaisuudessa mullissa ja lannoitehyllyillä tullaan varmaan näkemään yhä enemmän kasvua parantavia ja kasveja suojelevia luonnonmukaisia apuaineita.

Tässä kuvassa eron näkee vielä selvemmin.

Mullalla siis on kuin onkin väliä. Kunnollista multaa saa joskus edullisesti useamman säkin tarjouksessa, mutta kyllä laadusta kannattaa maksaakin. Millaisia multakokemuksia teillä on ollut?