Sadonkorjuuta

Sonja

Sonja

Sonja Lumme on laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä sekä puutarhatoimittaja ja -kirjailija. Mukana puutarhahommissa hääräilevät Pehtoori Arne Nylander ja Aino-kissa
Sonja

Latest posts by Sonja (see all)

Salaatit_sadonkorjuu

Onpa ihanaa, miten loppukesän lämpö on meitä hellinyt! Ihmisten ilmeetkin ovat olleet aurinkoisemmat, kun lämpöä on vihdoin saatu. Ja puutarhassahan tämä korvaus koleasta kesästä on otettu vastaan taivaan lahjana. Kesäkurpitsat pukkaavat hedelmiä hullun lailla, yrtit ja salaattikasvit puskevat uutta lehteä ja kimalaiset pörräävät kukissa loppukesän auringossa.

Kääpiösamettikukka_sadonkorjuu

Papuja_sadonkorjuu

Yrttiympyrän lisäksi puutarhassa kasvaa yrttejä ruukuissa ja yrttilavassa. Lavaan istutin hunajamelonisalvian, joka on nyt hurjistunut valtavaan kasvuun. Se kukkii neljättä viikkoa tulenpunaisin kukin ja levittelee oksiaan 60-70 cm:n leveydelle, peittäen alleen lähimmät kyntelit ja timjamit.

Hunajamelonisalvia

Hunajamelonisalvia

Maa-artisokat ovat yli kaksimetrisiä, ja tulevat kohta kukkaan. Mukulat tosin saavat kasvaa mullan alla kokoa vielä ihan lumeen tuloon asti. Ja vähintään puolet niistä jätetään talveksi maahan, sielläpä makeutuvat ja pulskistuvat vielä kevätkorjuuta varten. Saunan takana_sadonkorjuuMukulafenkolin varsi on melkein kasvattajansa ranteen paksuinen, ja kukat huitelevat yli metrin korkeudessa.

Fenkoli_sadonkorjuu

Lehtikaalista on puhuttu pari vuotta suut vaahdossa, ylistetty sen terveellisyyttä ja helppoa kasvatettavuutta. Ja kuten aina käy, kun aikansa ylistetään, myös tätä kasvia on nyt ryhdytty ampumaan alas. Toisten mielestä se kerää liikaa raskasmetallia, toiset eivät tykkää mausta. Ja nyt jo intoillaan kukkakaalista ”uutena” lehtikaalina! Lehtikaalilla on pitkä kasvuaika, siinä mielessä se saattaakin kerätä hieman raskasmetallia itseensä, mutta kuka sitä nyt kilokaupalla syökään! Kukkakaaliin (ja muihinkin kaaleihin) verrattuna sillä on kyllä ravintoarvonsa lisäksi yksi ehdoton etu: tuholaiset eivät ole ollenkaan yhtä ihastuneita sen kasvustoon, ja se saakin kasvaa aika rauhassa lukuunottamatta niitä ensimmäisiä hentoja taimiaikoja.

Lehtikaali

Tomaattisadolla ei tänä kesänä voi kehuskella, kesä-heinäkuu olivat sään puolesta onnettoman koleat ja sateiset, ja siitä tomaatti ei pidä. Edes lämmin elokuu ei nosta satoa normaaliin, vaan pieneksi tuo jää. Ei ole riittänyt lämpö, ja osa keskikesän kukkatertuista vain surkastui pois tuottamatta hedelmää. Kyllähän noista nyt syötävää saa ainakin kolmeksi kuukaudeksi, mutta säilöntään ei taida riittää. Avomaaltakin olen poiminut muutaman, jo hieman punertuneen tomaatin. Ne on korjattava ajoissa, ennen kuin linnut käyvät nokkimassa ne punaisen värin houkuttelemina.

Tomaatti_sadonkorjuu

Sain keväällä kokeiltavaksi metallisen Season-istutuspöydän. Se on hyvin kompaktin kokoinen, ja mietinkin alkuun, mahtaako se riittää puuhailuun tällaiselle kasvihamsterille. Pöytä on kuitenkin osoittautunut varsin kätevän kokoiseksi. Se on tarpeeksi kapea mahtuakseen pieneenkin tilaan, ja silti syvyyttä riittää mukavasti. Ruukut ja muut tarvikkeet mahtuvat hyvin tason taustalevyn eteen vaikka pöydällä tekisi isompiakin ruukutuksia, ja alahyllylläkin on lisää korkeata tilaa. Ei siis mikään lelu tai koriste, vaan ihan kelpo työväline. Metallisena kestää säätä huomattavasti puisia paremmin ja on helppo pitää puhtaanakin.

Season istutuspöytä

[soliloquy id=”294″]

Maailman meriltä

Sonja

Sonja

Sonja Lumme on laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä sekä puutarhatoimittaja ja -kirjailija. Mukana puutarhahommissa hääräilevät Pehtoori Arne Nylander ja Aino-kissa
Sonja

Latest posts by Sonja (see all)

IMG_1218

Blogikirjoitteluun tuli tahaton tauko, pahoittelen kovasti! Olin työmatkalla laivalla eivätkä koneet siellä toimineet koko ajan ihan kuin Strömsössä.

IMG_0412

Takana on 11 päivän reissu Norjan vuonoille ja Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan Kristina Cruisesin risteilyvieraita viihdyttäen. Lensimme Tromssaan, josta seilasimme vuonoja ja rannikkoa tutkaillen aina Bergeniin ja Stavangeriin asti. Maisemat olivat huimat, valokuvat eivät tosiaankaan tee oikeutta noille korkeuseroille.

IMG_1335

Ei ihme, että Norjan vuoret ja vuonot ovat innoittaneet keksimään taruja vuorenpeikoista ja maahisista, sen verran hurjia olivat rotkot ja pystysuorat seinämät vesiputouksineen. Puutarhuri ilahtui ylängön niittyjä katsellessaan yrttien ja villien kukkien määrästä. Vuoristoretkellä junan ja bussin ikkunasta saattoi bongata kukkivia ajuruohoja ja mäkimeirameita.

IMG_1324

Norjan rannikon kaupungeissa käy vuonoristeilyjen ansiosta hyvin paljon turisteja, ja kesäkukkaistutuksiin olin monin paikoin panostettu varsin mallikkaasti. Tämä paviljonki löytyi Bergenistä.

IMG_0431

Joutsenet taas sukivat sulkiaan Stavangerin keskustan puiston isossa lammessa.

IMG_0444

Amsterdamissa piti tietysti käydä tutkimassa kukkakadun tarjonta. Tulppaanisipuleita oli tarjolla pilvin pimein. Suomessa messuilla hollantilaisten sipulipussien sisällöstä ei aina tiedä, ja täällä heräsi hieman sama epäilys. Kukkakatu on turisteille suunnattu, ja ainakin siementen hinnat olivat sen mukaiset. Niiden hinnoista on sen verran hyvä käsitys, että vertailu oli helppoa. Täytyy myöntää, etten nähnyt yhtäkään tomaattilajiketta, jota ei omasta varastosta jo löytyisi. Sitä paitsi matkatavaroiden painorajoitukset paukkuivat jo nuottien ja esiintymisasujen ansiosta, joten oli helppo jättää sipulit sun muut tällä kertaa.

IMG_0450

Kotiin lennettiin helteisestä Brysselistä. Ja jotta vieroitusoireita ei tulisi, kaksi seuraavaa päivää menivät laulaessa Eckerö Linen Finlandia-laivan vieraille. Eli vasta pari päivää tässä on nyt totuteltu taas keinumattomaan maahan jalkojen alla.

IMG_1287

 

Kaksi viikkoa ilman säännöllistä huoltoa tässä vaiheessa kesää saa puutarhan viidakoitumaan aika tavalla. Tomaatit ovat punertuneet, kurkut pulskistuneet ja viinirypäleetkin näyttävät hiljalleen tummuvan. Paras satokausi on siis käsillä!

IMG_0415

[soliloquy id=”294″]