Talvista maa-artisokkaa

Uskomattoman sateinen syksy on pitänyt minut poissa puutarhasta. Kurainen maa ja litisevän märät nurmikot eivät oikein kyllä kävelyäkään kestä tiivistymättä ja rikkoontumatta, joten parempi pysytelläkin astinkivillä ja poluilla. Kylmä syyssade ei myöskään houkuta puutarhahommiin, joten puutarha on saanut olla vaihtelevien säiden armoilla pääasiassa omillaan. Nythän sadetta on ollut tarjolla kaikissa muodoissaan: tänään taas vaihteeksi vettä, eilen vihmoi räntää ja sitä edellisenä päivänä lunta. Eipä ainakaan ole yksitoikkoista!

Okakokeilustani kirjoitin keväällä, ja näyttää kyllä siltä, että tuo kasvi ei ihan meidän ilmastoomme ilman suojausta passaa. Pikku pakkanen yllätti jo lokakuussa ja vei okien maanpäälliset osat, ja ilmeisesti kasvu päättyi siihen. Joulukuussa nostin ”sadon”: muutama herneenkokoinen nappula. Taitaa olla enemmän kasvihuonetavaraa tämä mukulakasvi.

Okasato ei ollut häävinen.

Maa-artisokat sen sijaan ovat pulskistuneet syksyn mittaan maassa komeiksi, ja maan ollessa aivan sula mukuloita saattaa saada suoraan puutarhasta vielä joulupöytäänkin. Tänään nostetut valkeat mukulat päätyvät uuniin paahtumaan, ja ah, miten hyviä ne ovat.

Pulskia maa-artisokkia.

Joku valitteli röpeliäisten maa-artisokkien kuorimisen vaikeutta, mutta eihän niissä mitään kuorimista ole. Juuresharjalla vain puhtaaksi ja mukulat kypsymään, vastanostettujen artisokkien kuorihan on ihan olematon. Jos jonkun nystyrän mutkaan jää multaa, nystyrän voi taittaa irti ja silloin taipeenkin saa puhtaaksi.

Joulutunnelma on nyt sateessa hieman hakusessa, mutta toivotaan silti kaikille hyvää joulunodotusta. Ja kukapa tietää, säiden ollessa näin vaihtelevat saattaa jo huomenna olla taas maa valkoinen!

Kasvukauden päättäjäiset

No niin, kasvukausi on sitten virallisesti ohi. Viikonloppuna tyhjennettiin ja siivottiin kasvihuone taas vähän haikein mielin. Kastelujärjestelmä pestiin ja laitettiin odottamaan kevättä, se on palvellut hyvin jo kymmenen vuotta. Luukunavaajien sylinterit irrottettiin, osa noista avaajista on ollut käytössä jopa yli kymmenen vuotta. Hyvällä huollolla nämä lisävarusteet kestävät siis vuosia, joten hankintahinta tulee kyllä kuoletetuksi. Maksavat siis itsensä takaisin ja puutarhurilla on kesällä pari asiaa vähemmän hoidettavana.

 

Kennolevyien kasvihuone on kiva siinä mielessä, että sinne voi laittaa talvivarastoon kaikki puutarhakalusteet, työvälineet ja lannoitteet. Levy ei näy selvästi läpi, joten tavarat ovat katseilta suojassa. Varastotila on ainakin meidän pihassa kortilla, joten tällainen talvisuoja on tervetullut lisä.

Talvetan kasvihuoneessa myös perennoja, joille ei ole löytynyt paikkaa puutarhassa edellisenä kesänä. Köynnöspinaattien ruukuissa olevat taimet pääsevät sinne myös. Ja viinit! Siirsin aikaisin keväällä pari viiniköynnöstä pois kasvarista ruukkuihin, yllättäen ne selvisivät aika brutaalista juurien katkomisesta ja rankasta operaatiosta hyvin. Ne ovat kasvaneet ruukuissaan koko kesän, ja nyt katsotaan, josko ne selviävät ruukuissa talven yli. Ei ole kyllä aavistustakaan, minne ne ensi kesänä istuttaisi, eivät ole oikein talvenkestäviä lajikkeita.

Ja sitten pari sanaa toisesta rakkaasta puuhasta ja työstä. Nyt syksyllä aikaa ovat puutarhahommirn lisäksi vieneet monet erilaiset konsertit ja niiden harjoitukset. Ensi viikolla olen mukana kollegani Meiju Suvaksen 35-vuotistaiteilijajuhlaa viettämässä Martinus-salissa, konserttia säestää Vantaan viihdeorkesterin 20-miehinen ensemble. Mukana ovat myös Eini ja Virve Rosti sekä Noora Karma. Luvassa on siis magiaakin… Jaso Big Bandin kanssa teen konsertteja ensi kuussa muutaman, ja työn alla on myös Kodinkynttilät-lauluyhtyeen joulukonserttiohjelmisto. Lauluyhtye on hieno, mutta vaativa instrumentti, ja harjoituksissa raikuvat naurun lisäksi välillä ärräpäät, hah!

Tomaatit lokakuussa

Lämpötilat ovat öisin hiipineet jo lähelle nollaa, ja puutarhassa alkavat perennapenkit loistaa keltaisina. Yrttimaalla timjamit ja kyntelit kukoistavat, ne ovat jaksaneet rehottaa tällaisenakin kesänä. Kasvihuoneen tomaatit alkavat vedellä viimeisiään, mutta kyllähän satoa vielä syntyy.

Kävin poimimassa kuutisen kiloa kypsiä ja kypsytettäviä. Tässä vaiheessa on hyvä tehdä inventaariota siitä, mitkä lajikkeet kestävät surkeitakin oloja. Ne, jotka kuluneesta kesästä ovat voittajina selvinneet, ovat kyllä sitten taatusti kestäviä.

’Citrinaa’ olen ylistänyt kirjassani Tomaatti! satoisaksi ja kestäväksi, ja sitä se kyllä onkin. Tuossa kuvassa on tänään poimittuja hedelmiä, osa kypsiä, osa vielä raakileita. Nämä kaikki ovat yhdestä ainoasta tertusta! Ei siis vain yhdestä kasvista, vaan yksi tertunranka kannatteli tuollaista määrää. Kaikkiaan yksi ’Citrina’ teki tänä vuonna kolme samanlaista terttua, joten siinä tomaatteja riitti huonosta kesästä huolimatta. Maultaan tämä venäläinen perinnelajike on erinomainen, hieman sitrusarominen.

´Citrina´, nämä yhdestä tertusta. Hedelmä on keskikokoinen tomaatti.

’Tolstoi’ F1 on erittäin hyvänmakuinen, satoisa ja terve hybridilajike, kuvassa tänään kerättyä satoa. Harmi, että siemeniä ei oikein kannata kerätä, hybridin siemenestä kasvatettu kun ei ole takuuvarmasti vanhempansa kaltainen. Ainahan sitä voi kokeilla, mahdollisuus on fifty/fifty, mutta mielestäni tomaatin kasvatusaika on turhan pitkä moiseen lottoon.

´Tolstoi´ F1 on osoittautunut terveeksi ja tuottoisaksi.

’Blush’ on myös vastustuskykyiseksi ja satoisaksi osoittautunut. Sitä olen kasvattanut siemenestä, jonka toin New Yorkin matkalta, Euroopassa en ole tätä lajiketta nähnyt. Se on erittäin herkullinen ja hurmaavan kaunis, ison taatelin kokoinen punaraitainen keltainen tomaatti.

´Blush´ on Amerikan tuliainen.

Juuri sen kohdalla tein tänä kesänä kokeen. Olen aina ollut sitä mieltä, että tomaattien latvominen ei kypsytä hedelmiä yhtään sen nopeammin, ja siksi jätän sen tekemättä. Latvominen ja leikkaaminen yleensä altistavat kasvin homeille ja sienitaudeille, kun taudit pääsevät haavapinnan kautta kasvin solukkoon. Tänä kesänä kokeilin kahdella vierekkäin kasvavalla ’Blushilla’ teoriani paikkansapitävyyttä.

Kasvit olivat täsmälleen saman kokoisia ja niissä oli saman verran terttuja elokuun puolivälissä, kun latvoin niistä toisen. Toiseen jäi raakileiden lisäksi vielä kukkaterttukin. Latvotun hedelmät eivät kypsyneet yhtään sen nopeammin kuin toisenkaan, melkeinpä päinvastoin. Jossain vaiheessa latvottuun kasviin iski harmaahome, ja nyt se lyyhistynyt taudin alla. Latvomattomasta sen sijaan olen korjannut satoa koko ajan, tänään nämä kuvan hedelmät, ja kasvi on edelleen terve. Onpa se jaksanut tehdä niistä elokuun kukista vielä raakileetkin, jotka todennäköisesti kypsyttelen keittiön pöydällä.

Eli satoa latvomattomasta saa ihan yhtä aikaisin kuin latvotustakin, jopa enemmän ja kasvi myös pysyi terveempänä. Kotikutoinen kokeeni ei tietenkään täytä minkään valtakunnan sääntöjä, mutta itselleni se on ainakin jonkinlainen vahvistus siitä minkä olen aikaisemminkin havainnut.

´Rambling Red Striped´

Nyt alkavat päivät pimetä ja valo olla sen verran vähissä, että loputkin hedelmät otan tällä viikolla  sisälle kypsymään, ja sitten laitetaan kasvihuone talviteloille.

Ei siis mennyt ihan kuin Strömsössä säiden puolesta tämä satokausi, mutta puutarhuri ei olisi puutarhuri, jos ei jo seuraavaa kevättä tähyilisi. Ja siihen liittyen: tomaattiasiaa on luvassa kurssillani Helsingissä Annalassa (Hämeentie 154) maaliskuussa 2018. Sitä ennen helmikuussa on vuorossa yrttikurssi ja jo tammikuun lopulla käsitellään kasvihuoneasioita kasveista kasvihuoneen valintaan ja huoltoon. Kurssit järjestää Hyötykasviyhdistys, ja niille voi ilmoittautua heidän sivujensa kautta kunhan kurssit sinne ilmestyvät.

Aurinkoa sateen keskelle

Ei näin paljon voi sataa! Tai voihan, märkänä lilluva puutarhamaa on siitä todiste. Nurmikko vihertää ja maa-artisokat kasvavat kohta taivaaseen eli jotain hyvää tässä veden tulossa on. Tomaattejakin kypsyy joka päivä, joten siinä mielessä ei voi valittaa, mutta kyllä olisi kiva olla välillä ulkonakin eikä koko ajan sisällä sadetta paossa.

Täytyy siis koettaa piristyä kuvilla auinkoisemmista maisemista eteläisestä Espanjasta parin viikon takaa. Näistä otoksista saa vähän aurinkohoitoa!

Upeat orkideat Espanjassa

Laitetaanpa nyt vielä tänne bloginkin puolelle tämä pari viikkoa sitten Facebookissa julkaistu postaus Esteponan Orkideapuistosta. Espanjassa kun tuo netti ei antanut laittaa materiaalia näille sivuille.

Viehättävästä pikkukaupungista Esteponasta Espanjan etelärannikolla olen kertonut aikaisemminkin, ja tänään kohteenani oli sen hieno orkidarium.

Yli 1300 erilaista orkideaa ja 5000 kasvia pieteetillä rakennetussa ympäristössä – kai sitä voisi luonnehtia kasvitieteelliseksi puutarhaksi, vaikka sisätiloissa onkin. Isoa hallia hallitsee komea vesiputous, ja aika kosteana ilma pysyisi muutenkin, siitä huolehtivat säännölliset sumusuihkut.

Kasvit on sijoitettu vertikaalisiin seinäpuutarhoihin, puiden oksille ja kasvualtaisiin. Kukkivat kasvit on huomaavaisesti merkitty punaisin lapuin, jotkut orkideathan ovat niin pieniä tai kukinnaltaan huomaamattomia, ettei niitä tulisi muuten katsoneeksi. Ja minipuutarhakin siellä on, pikkuruisista orkideoista tehty. Sen luona on katsojille suurennuslaseja, että miniatyyrikasveja pääsee tarkastelemaan lähemminkin.

Tällaiselle vähemmän orkideoja kasvattaneellekin puisto oli elämys, ja varmasti asian harrastaja on täällä onnensa kukkuloilla. Isossa rakennuksessa tuli jopa vähän futuristinen olo, tältä voisi kuvitella näyttävän tulevaisuuden puutarhoissa.

Orkidarium sijaitsee Esteponan keskustassa, eikä isoa rakennusta ja sitä ympäröivää puistoa ja suihkulähteitä ole vaikea löytää. Kuumana päivänä Espanjan auringossa paikka on todellinen keidas.

Estepona Orchidarium, Calle Terrazza 86, Estepona, Spain

Suloinen suopayrtti

 

Suopayrtti on perenna, joka kukkii pihallamme sen kummempaa hoitoa vaatimatta. Itse asiassa se ei kasva edes kukkapenkissä, vaan nurmikon laidassa melkein kalliolla, todella vaatimattomissa olosuhteissa. Se on ollut tässä puutarhassa olemassa jo ennen minua, varmasti joskus se on kasvanut ihan perennapenkissäkin, mutta nyt yksilöitä on hajallaan siellä täällä. Olen antanut niiden olla niin, siinäkin on oma viehätyksensä, että ne pullahtelevat ylös milloin missäkin. Välillä kasvi on ollut melkein kadoksissa, mutta sitten seuraavana vuotena kukkavarsia on noussut taas uusiin paikkoihin.

Suopayrtti on sitkeä uustulokas suomalaisessa puutarhassa, ja historiassa sitä on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, muun muassa nimensä mukaisesti saippuana. Hylättyjen torppien ja talojen puutarhoissakin sitä näkee kukkimassa valkoisin tai hennon vaaleanpunaisin kukin. Siinä on jotain viehättävää luonnonkukan vaatimattomuutta, ja muistan lapsena ihastelleeni suopayrttiä niityllä metsän reunassa, jonne se oli karannut varmaan jostain vanhasta puutarhasta.

Tänä vuonna taidan ottaa siemenet talteen ja istuttaa suopayrttiä jonnekin puutarhaan isomman rykelmän ihan kunnon perennapenkkiin. Vaikka saattaapa olla, että se haluaakin kasvaa juuri noin,  vaatimattomissa olosuhteissa sinnitellen eikä kuohkeassa mullassa ja hyvin ravitussa perennapenkissä.

Minipuutarha lasten kanssa

 

Ylen Aamu-tv:n Lumpeen kukat-osiossa heinäkuun lopulla tein keijupuutarhan kasveineen, keijuineen ja somisteineen. Pyysin myös katsojia lähettämään kuvia omista minipuutarhoistaan, ja niitä tulikin Ylen kuvapalveluun runsain mitoin. Oli kiva huomata, että keijupuutarhat ovat innostaneet ihmisiä hyvinkin erilaisiin rakennelmiin.

Erityisesti ilahduin, kun sain postia viime viikolla. Eija Vantaalta kertoi, että keijupuutarhani oli toiminut inspiraation lähteenä myös heidän perheessään. Sain kivoja kuvia Eijan lastenlastensa Elsan (5 v) ja Joonaksen (8 v) kanssa tekemästä miniatyyripuutarhasta, ja kylläpä siellä oli vaivaa nähtykin! Oikein ihmettelin, miten pienet kädet olivat saaneet pikkutarkkoja yksityiskohtia aikaiseksi ja miten kärsivällisyys on riittänyt moiseen väkertämiseen. Eija kiitti todella sydäntä lämmittävästi siitä, että olivat saaneet idean yhteiseen tekemiseen ohjelmastani.

Eijan luvalla julkaisen hänen ottamansa kuvat tässä blogissani. Kiitos Eija, Elsa ja Joonas ihanista kuvista!

 

Vuoden ensimmäiset kantarellit, jee!

Viime torstai oli poutapäivä, ja koska niitä on täällä pääkaupunkiseudulla ollut tänä kesänä niukasti, päätimme lähteä Pehtoorin kanssa metsälle. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa siis sieni- ja marjametsää.

Myöhässä ovat olleett kantarellitkin tänä kesänä, yleensä niitä on poimittu jo heinäkuun puolella. Nyt näytti siltä, että osuimme kohdalle juuri ensimmäisten tultua joten kuten poimittavan kokoisiksi. Paljon oli vielä pikkuruisia tulollaan, ja paikoin joku muu oli ehtinyt viedä isoimmat.

Vähän oli niitä pieniä vauvakantarellejakin poimittava, sillä niistä saa aivan mahtavan etikkasäilykkeen, joka näyttää ihan keijukaisten ruokapöytään kuuluvalta. Pikkuruiset somat kantarellit maistuvat ja näyttävät ihanilta, joten niitä täytyy tehdä, kun löytyy paljon minisieniä.

Näkyi metsässä muitakin keltaisia sieniä kantarellien lisäksi.

Mustikkaa ei ollut Nuuksiossa vakiomaastossamme paljon. Tai nyt on korjattava: vakiomaastoamme ei enää ollut. Järkytykseksemme saimme huomata, että Metsähallitus oli kaatanut isot alueet kansallispuiston metsää Mustakorvesta, ennen varjoisen metsätien vierestä, ja jyrännyt mustikkapaikkani metsätyökoneiden kulkureitiksi. Täytyy tunnustaa, että seisoimme molemmat suu auki katsomassa tuota hävitystä.

Avohakkuuta perustellaan tietysti tutkimuksella (alue aiotaan ilmeisesti polttaa metsäpaloa jäljitellen ja seurata sen jälkeen hyönteispopulaation kehitystä), mutta silloin puuaineksen pitäisi kai jäädä paikalleen? Nyt suorat mäntyrungot on kuljetettu/myyty pois ja paikalle on jätetty vain risut vaikeuttamaan metsässä kulkemista. Haiskahtaa siis rahastukselta kansallispuiston puuston kustannuksella.

Kaadettu iso alue seurailee ennen suojaisan ja tunnelmallisen metsätien reunaa aika lähellä kansallispuiston porttia. Tähän on tietysti ollut helppo tuoda isot ja raskaat koneet, ja aikanaan sitten tutkijat pääsevät tietysti autolla perille saakka ottamaan näytteitä. Eipä tarvitse rämpiä metsässä. Mutta eipä tarvitse enää meidän metsässä samoavienkaan, sillä alue on jäänyt rumaksi, vaikeakulkuiseksi risukoksi.

Mutta nautittiin kuitenkin eilen vuoden ensimmäinen kantarellikastike tuoreista kantarelleista, ja nyt jäädään odottelemaan herkkutattien nousua. Tuleehan niitä, tuleehan? Täytyy kai tästä sateisesta kesästä jotain hyötyä olla!

Loppukesän ravinteista potkua seuraavaan vuoteen

Tänä vuonna olen päättänyt ryhdistäytyä, ja kerrankin tehdä syyslannoituksen ajoissa. Tuntuu kuin joka vuosi loppukesä olisi niin täynnä puuhastelua sadonkorjuun ynnä muun kanssa, että syyslannoituksen oikea hetki menee ohi.

Syyslannoitushan pitäisi nimestään huolimatta tehdä loppukesästä, silloin kun monivuotiset kasvit ovat vielä kasvussa ja kykenevät käyttämään ravinteet ja hivenaineet hyväkseen. Syyslannoite eli PK-lannoite sisältää fosforia (se P) ja kaliumia (se K) sekä hivenaineita, mutta ei yhtään typpeä, joka haittaisi kasvien asettumista talvilepoon.

Talvilepoon menneelle ja lehtensä pudottaneelle puulle, pensaalle tai perennalle lannoitusta on enää turha antaa. Oikea aika onkin elokuun puolivälistä syyskuulle ja hedelmäpuille sekä marjapensaille heti sadonkorjuun jälkeen. Omenapuukin tekee seuraavan kevään kukka-aiheet jo syksyllä, joten syyslannoitus antaa potkua siihen hommaan.

Omenapuita lannoitettaessa täytyy heiluttaa vähän rautakankea. Jos lannoitteen ripottelee nätisti puun juurelle, kasvaa tietysti nurmikko siinä kohdin hyvin, mutta puu ei pahemmin hyödy. Omenapuun aktiiviset juuret ovat latvuksen uloimpien oksien kohdalla, joten niiden alle lyödään maahan kehään kangella reikiä. Reikiin laitetaan lannoitetta, kastellaan ja peitetään mullalla tai ruohotuppaalla. Tällä tavoin annetaan muutkin lannoitteet, esim. yleislannoite keväällä.

Pensaille ja perennoille voi ravinteet ripotella juurelle mullan pintaan ja kastella ne, jos on kuivaa. Meillä ei tänä kesänä ole ollut vedestä puutetta, tuntuu kuin joka päivä olisi satanut ainakin vähän. No, eipä ole tarvinnut kastella puutarhaa vesijohtovedellä.

Samaa lannoitetta käytän myös kasveja istuttaessani, silloin kasvi keskittyy juurtumaan eikä kasvattamaan lehtimassaa. Loppukesä ja alkusyksy ovat hyvää istutusaikaa, taimistoissa on alennusmyyntejä ja syyspuolen sateet pitävät maan kosteana.

 

Eikä tietenkään sovi unohtaa kesäkukkia! Niille on annettava ravinteita myös syyskesällä, silloin ne jaksavat kukkia ja ilahduttaa pakkasiin saakka. Niissä lannoitteissa saa sitten olla typpeäkin, kesäkukkien ei ole tarkoituskaan talvehtia. Amppeleihin ja ruukkuihin on helppo antaa lannos tuhdimpana lannoitepuikkona, siinä on hidasvaikutteinen lannoitevarasto yhdelle kasville kokonaiseksi kuukaudeksi.

Keijut puutarhassa

Miniatyyripuutarha eli keijupuutarha on ollut suunnitelmissani jo kauan. Ruukkukin on ollut katsottuna ja vain odottanut työhön ryhtymistä, mutta tuo normaalikokoinen puutarha on vaatinut sen verran huomiota ja keskittymistä, että keijujen hortonomia on saanut odottaa.

Ihmeellistä, mitä kaikkea kivistä, jäätelötikuista, askartelumassasta ja maalista saa aikaan. Niin, ja tietysti kasveista.

Mutta nyt päätin ryhtyä vihdoin toimeen. Halusin korkean, kerroksellisen puutarhan, ja siksi valitsin  ison ja korkean ruukun. Jotta puutarhaan tulisi tasoja, ruukkua naputeltiin varovasti kyljestä rikki. Se olikin hieman haasteellista, saviruukku kun ei aina lohkea juuri toivotusta kohdasta. Mutta onnistui se kuitenkin!

Salaojitukseksi ja jotta ruukusta ei tulisi valtavan raskas, laitoin pohjalle runsaasti ruukkusoraa sukkahousuihin tungettuna. Sukkahousuniksien määrä on rajaton, hah! Tässä tapauksessa soran pysyminen pussissaan olikin tarpeen, sillä muuten se olisi valunut rikotun reunan yli.

Käytin istutusmultaa, jossa on biohiiltä kosteutta pidättämään. Kasveiksi valitsin vähällä kastelulla toimeen tulevia minimehikasveja ja puutarhan ”isoksi” puuksi pienikokoisen varjoviikunan, sen pullisteleva juuri on hauskan näköinen ja sopii mainiosti satupuutarhaan.

Kasvien mallailussa meni tovi, joidenkin paikkoja sain vaihdella useampaankin kertaan ennen kuin lopputulos oli toivotun kaltainen. Katteina käytin erilaisia koristekiviä, ja keijujen talon rakensin sammaloituneesta puunoksasta. Metsästä löydetystä käävästä tuli oiva katto.

Keijujen koti.

Vaikka puutarha on pääasiassa luonnonmateriaaleista rakennettu, käytin siellä täällä rekvisiitassa askarteluliikkeen uunissa kovetettavaa polymerimassaa. Siitä tulivat talon ovi ja tietenkin keijunuket. Keijujen muotoilu ja maalaaminen olikin ylivoimaisesti aikaa vievin puuha! Siinä oli aikamoinen näpertely, kun en ole kuvataiteellisesti ollenkaan lahjakas, mutta koska kaupoissa oli heikonlaisesti keijuja tarjolla, päädyin kuitenkin valmistamaan ne itse.

Näyttää nukkekodilta puutarhassa, mutta näiden näpertely ei ole mitään lasten leikkiä. Ainakin allekirjoittaneen tekemänä vierähti tunti jos toinenkin.

Keijupuutarhan askartelu on kivaa ja rauhoittavaa, eikä kaiken tarvitse tulla heti valmiiksi. Aikaa viepää hommaa kaikkine näpertämisineen, mutta palkitsevaa. Ja satumaisemassa riittää katseltavaa, kuva muuttuu kun siirtää vähän katselukulmaa. Pikkuisia yksityiskohtia ja uusia ideoita voi sitten lisätä puutarhan siimekseen mielen mukaan ja vaikka vuodenaikojen mukaan.

Keijutyttö on vain viiden sentin mittainen. Näin pientä leninkiä en olekaan vielä koskaan tehnyt.

Jos omalla kasvimaalla on joskus sadossa toivomisen varaa, tässä puutarhassa kasvikset ovat esimerkillisen kauniita.

 

Talon pohjana toimi pikkuinen linnunpönttö, joka oli mielestäni aika heppoinen varsinaiseen tarkoitukseensa. Jätskitikuilla, askartelumassalla ja maalilla siitä tuli oiva koti keijulle.

Tiistain 25.7. Ykkösen Aamu-tv:n Lumpeen kukissa rakentuneen keijupuutarhan rekvisiitan (aidan, talon, vihannekset, kivipolun, eläimet) askartelin ja maalasin itse massasta. Kissa, pyörä, talikko ja lapio löytyivät valmiina. Aamu-tv:n facebook-sivulla pitäisi olla osoite, johon voi mielellään lähettää myös kuvia omista minipuutarhoista. Palautettakin sinne voi laittaa, niin saadaan sitten lisää puutarhaohjelmaa televisioon. 🙂